Pallontallaajat.net
Valikko

On kiitosten aika! -Большое спасибо, дорогие друзья!

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

Ihmiset -Люди

Tän viimesen kirjoituksen täältä aattelin omistaa ihmisille. Aina reissussa, varsinkin yksin ollessaan, sitä huomaa kuinka tärkeää on ihmisten inhimillisyys ja hyvyys. Ja sitä huomaa, että vaikka kuinka kaukana oot kotoa, ja vaikka kuinka erilainen kulttuuri on, niin ihmiset ovat samanlaisia sisimmältään, toiveineen ja tarpeineen. Ja sitä huomaa, kuinka tärkeää on juuri se toisten ihmisten läsnäolo!

Alla olevat kuvat kertovat aidoista tilanteista. Ne eivät ole huippulaatuisia, mutta tilanteet niiden taustalla ovat huippulaatuisia! <3

Ihmiset on täällä vähän kuin nuo talotki. Osa on ulkomuodoltaan karuja, sieltä täältä resottavia ja paikkailtuja, paripuolia, puoliksi lahoja ja kallellaan olevia. Osa on pinnalta viimeisen päälle siloiteltuja, tasoiteltuja, korostettuja, kimaltelevia, värikkäitä ja ympäristöstään erottuvia. Osa on muodikkaita ja moderneja. Mutta sisin näissä taloissa sykkii aitoa lämpöä ja välittämistä, tunnelmaa ja kotoisuutta sekä aina kaikista huolehtivaa anteliaisuutta, auttavaisuutta ja kohteliaisuutta. Vaikka juuri mitään ei omisteta, siitä vähästäkin jaetaan riemumielin.

Vaikka ulkokuori saattaa näyttää karskilta ja epäystävälliseltä, niin se ystävällisyys on siellä kuoren alla. Yhtenä päivänä kun mentiin metsään, niin meijän pelottavan näköinen kuski kaivo mulle peräkontista hupparin, jossa oli sääskiverkko hupussa. Se hyöri siinä ympärillä, kuin naiset aiemmin Ust-Zilmassa, ja puki sen mulle päälle ja vetäs vetoketjun kiinni. Sitten se ruutaili jotain hirveää hyönteismyrkkyä niin että meinasin tukehtua siihen. Mitä lie DDT:tä. Oikeesti en meinannu saada henkeä ja hinguin ja yskin (nolona) vedet silmissä vaikka kuinka kauan, sitten se tietysti huolestuneena tarjosi vettä ja pyyteli anteeksi. Seuraavana päivänä sama kuski viittoi mulle, että peittäisin suun enkä hengittäis. Ja samalla lailla ruutaili myrkkyä antaumuksella. Sitte oli pakko sanoa, että jo riittää ja yrittää loikkia kauemmas vetämään henkeä. Se oikeesti aatteli, että en oo tottunu sääskiin ja yritti auttaa. Ja kun yhdessä naurettiin asialle, nii yhtäkkiä se karu ulkokuori katos ja muuttu leppoisaksi ja sympaattiseksi.

Yllättäen musta on jotenkin nii sulosta, ku täälä miehet huolehtii naisista. Emmää viittiny sanua että pärjään kyllä sielä metässä ja pääsen hyppäämällä puron yli, aattelin et kai ne tajuaa. Ja ei mun eestä tarvi jokaista oksaa ja heinänkortta taivuttaa. No, kyllä ne tais sen loppujen lopuksi huomata, kun yhtenä päivänä pikamarssittiin 12 kilometriä 35 asteen helteessä sääskipilven keskellä, halki rahkasten soitten ja käsinkoskemattomien mettien. Aluksi ne hirveenä huolehti, että pärjäänkö mää ja pysynkö perässä. Mutta loppujen lopuksi mää en muuten ollu viimeinen, joka oli autolla.

 

Sitte ku ne kuuli, että mun tyttö opiskelee arkeologiaa, niin ajettiin 50 kilometrin mutka kattomaan joen rannasta, löytyskö sieltä fossiileja tytölle tuliaisiksi. Ja seuraavana päivänä poika sai tuliaisviemisiksi palan ihka-aitoa venäläistä rakettia, olivat löytäneet sen maahan tippuneena jostain korvesta.

 

Ja yhtenä iltana, paikallislehen haastattelun jälkeen, ne toimittajat kyseli että onko mulla mittään tekemistä ja sitte ne käski mut niitten mukkaan baariin. En tietenkään kieltäytyny ja se yks toimittaja tarjos koko illan mulle mitä halusin. En tosiaankaan halua kenenkään toisen rahhoilla ellää, varsinkaan täkäläisten, kun tiiän palkkatason. Kysyin sen kollegalta, että voinko maksaa ite, niin se vaan sano, että miehen homma on maksaa. Näyttää siten miehekkäämmältä. Mua kyllä vaivas aina, ku se toi pöytään jotaki juotavaa. Niinpä kottiin lähtiessäni tyrkkäsin rahat sille kouraan ja kiittelin ja kipitin kottiin. Sinne se jäi äimistyneenä kattomaan kavereittensa kans, en tiiä teinkö jonku hirveen käyttäytymismokan, mut parempi mieli tuli itelle.

Ja nuo asuntolan vahtimummot. Voi että ne on sulosia. Hulluna mulle aina selittää kaikkia asioita. Ja jos en ymmärrä, niin niillä on eri tapoja selventää asioita. Yks alkaa puhua matalammalla äänellä ja hitaampaa, ja onnistunkin ymmärtämään yleensä mitä hän tarkoittaa. Toinen korottaa ääntään ja h u u t a a hitaasti sanomisensa. En kehtaa sanoa, että kuulen kyllä ihan hyvin, kun hän kuitenkin yrittää. Ja loppujen lopuksi ymmärrän häntäkin. Ne on kaikki eläkeläisiä, mutta töitä on pakko tehä pienen eläkkeen takia. Täälähän on aivan surkiat palkat ja eläkkeet joillaki, en tajua miten ne tullee toimeen! Ja ku jouduin sairaalaan pariksi päiväksi, nii sen jälkeen ne kävi jatkuvasti kysymässä, että miten on terveys ja tarvinko jotaki ja vaikka en tarvi, nii ne silti toi mulle vähintään hedelmiä.

Elämän ilo! -Радость жизни!

Täällä on tullut asioita mietiskeltyä. Samalla kun istuu bussissa tai muussa kulkuneuvossa, on hyvää aikaa tarkkailla ihmisiä. Ja muutenkin oon aina ollut sellainen ihmisten tarkkailija. Sitä miettii, että mikä järki tässä elämässä on, mikä on se voima mikä laittaa ihmiset noisemaan ylös joka aamu ja lähtemään töihin. Joka aamu pukemaan itsensä ja lapsensa. Onko se raha mikä määrää? Tai ehkä se on pakko, jos niin ei tee, niin sama kuolla pois.

Tätä omaaki reissua on tullu mietiskeltyä. Että oliko tässä nyt mittään järkiä, opinko mittään, mitä tästä jää käteen? Vaikka välillä on ollut todella kamalia turhautumisen ja ikävän hetkiä, niin kyllä mää silti oon plussan puolelle tässä jäämässä. Näin mielettömän ihania ja uskomattomia asioita, henkeäsalpaavaa kauneutta, luontoa, metsiä ja ihmisiä. Näin myös riipaisevaa surua, masentavaa surkeutta, luovuttamista. Näin uskoa tulevaan, iloa ja naurua, elämänsitkeyttä ja periksiantamattomuutta. Opin kuinka vähän ihminen tarvii, kuinka hyvin asiat kotimaassamme on ja onnellinen voin olla perheestäni ja elämästäni. Opin myös työhöni liittyviä asioita ja näin kuinka paljon täällä välitetään luonnosta ja luonnon antimista.

Mutta jotenkin tuntuu hullulta, että ihminen raataa työssä ja opiskelee ja tuottaa tutkimuksia ja maksaa veronsa 60 vuotta ja sitten eräänä päivänä häntä ei enää ole. Miksi nähdä kaikki tuo vaiva ja kuolla sitten pois? Ehkä se on uteliaisuus? Mää oon ainaki ollu aina hullun utelias. Kaivanu tietoa sieltä ja täältä ja kiinnostunu kaikesta. Ehkä se on se, kun on utelias tietämään mitä huominen tuo tullessaan. Eikä luovuta, vaikka turhalta tuntuski. Tai ehkä se on ite elämä. Elämä on ihanaa, kun hoksaa ajatella! Ja elää!

Oon ihaillen katellu noita vanhuksia. Siis todella vanhan oloisia, kulkevat kumarassa kepin kanssa, jäntevä vartalo taipuneena, mutta sitkeästi painaen eteenpäin. Linja-autoissa ne vielä huolehtii lapsenlapsistaan tai sitkeimmät jopa kenties lapsenlapsenlapsistaan. En kyllä ossaa täälä oikeen arvioida ihmisten ikkää. Ehkä täällä kuluttava elämä kuitenkin jättää nopiampaa omat huoliverkostonsa ihmisten kasvoihin. Täälä kaikki poikkeuksetta pitää mua kolmikymppisenä. Ei ne tietenkään ikää kysy, mutta ku alkujärkytyksestään toipuvat kuullessaan neljästä lapsestani, kysyy ne lasten ikää ja sitten nään kasvoilla epäuskoisen ilmeen, että no KUINKA nuorena sitä sitten ne lapset on saatu.

Ystävät -Друзья

Elämä aina yllättää. Kun mietit jossain risteyksessä, että mihin suuntaan lähtisi, niin siihen tulee kanssakulkija, joka auttaa johonkin suuntaan. Huomaat löytäneesi sielunkumppanisi, ja jos yhteinen kieli puuttuu lähes kokonaan, mutta molemmat tajuavat sen ja kommunikointikeino löytyy. Vähän kuin lapset hiekkalaatikolla, ei se oo nii justiinsa, tehhään niinku sää sanot ja jos mää en ymmärrä nii tehhään niinku mää sanon. Ja ku sielu on tuttu, niin ymmärrys pelaa. Mää tiiän että tuun ikävöimään näitä ihmisiä. Onneksi nykyään on helppo pitää yhteyttä somen kautta. Ja kun ystäväni täältä joskus tulevat Suomeen, kestitsen heitä sillä samalla rakkaudella, sympaattisuudella, ystävällisyydellä ja lämmöllä, millä he ovat minua kestinneet. Kiitos teille rakkaat ystävät! Большое спасибо, дорогие друзья!

 

<3 <3 <3 До свидания! До встречи! <3 <3 <3

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Edellinen viesti

Saatat myös pitää näistä

2 Kommentit

  • Vastaa Iida Taskila 3.8.2018 16:21

    Ihana ❤️ kohta nähdään!

  • Vastaa Annatytti 5.8.2018 21:38

  • Jätä vastaus