Pallontallaajat.net
Valikko

“Pienten idolien vuori” -Man-Pupu-njor

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

 

 

En oo oikein vieläkään toipunu viikonlopun reissusta. Mun on pitäny pyöritellä pään sisällä ajatuksia, kun maailman ihmeellisyys ja luonnon kauneus saa mut aina hiljaiseksi. Jos mää nään jotaki älyttömän hienoa, en voi muuta kuin huokailla ihastuksesta ja yrittää tallettaa kaikki näkymät niin syvälle verkkokalvolle, ettei ne haihdu ikinä pois. Mikään valokuva tai video ei tuo esiin sitä uskomatonta avaruutta, suuruutta, mahtavuutta, huikaisevuutta, hämmästyttävyyttä ja upeutta, mitä luonnossa kokee. Sanoinkaan ei voi kuvailla tuntemusta mikä tulee, kun kokee oman pienuutensa luonnonihmeiden edessä.

Yleensä en kaipaa mitään ihmisten mittapuulla mitattavaa suuruutta, vaan koen samanlaista kunnioitusta ja mykistystä lähiluonnossakin. Luonnon suuruus ja ihmisen pienuus, on tullut monesti esiin työssäkin esim. yhtäkkiä nousseiden raivoavien, puita kaatavien ukkosmyrskyjen, suurten ja arvaamattomien eläinten, uskomattomien syysvärien tai vain pienen kauniin kukan muodossa. Mutta täytyy sanoa, että viikonlopun kokemus oli kyllä ehdottomasti yksi parhaimmista. Ja oon muistellu sitä nyt monta päivää ja ollu ikionnellinen, että sain mahollisuuden käydä siellä.

Мань-Пупу-нёр

Man-pupu-ner on yksi Venäjän seitsemästä ihmeestä. Ja se myös on Mansien pyhä paikka. Enkä ihmettele yhtään, kyllä määkin tunsin sen paikan pyhyyden. Seitsemän kerrostalon kokoista kivijärkälettä seisoo keskellä pyöreäksi kuluneita Ural-vuoriston huippuja. Ne töröttää rinteen päällä jonossa, katsoen kaukaisuuteen, kuin jättiläismäiset ihmiset. Jähmettyneenä kesken toimiensa, ikiaikaiseen asentoon. Voi vaan ihmetellä, että miten nuo järkälemäiset kivipaadet on voinu säilyä kaikki nää vuosikaudet kellahtamatta kumoon tai hajoamatta tuhansiksi kivenlohkareiksi. Näkymä on mielettömän hieno ja vaikuttava, missään muualla siinä ympäristössä ei näy semmosia paaseja, vaan ympäristö on tasaiseksi kulunut kumpuileva vuoristomaisema.

Olin tänne tullessa tyypilliseen tapaani tutkinu etukätteen kaikki maholliset paikat mihin mennä, ja Man-Pupu-Njor oli sellainen. Onneksi pääsin mukaan suomalais-ugrilaisen etnoparkin järjestämälle matkalle, sillä tuolla alueella ollaan nykyään tarkkoja kulkemisen suhteen ja turistiporukat on erittäin rajattuja. Paikalle pääsee helikopterilla tai vain pari ryhmää vuosittain vaeltamalla kävellen n. viikon mittaisen matkan. Itse vuorella sai liikkua vain kivetyllä polulla ja heti jos jalka pikkuisen lipsahti polusta sivuun, kailotti opas kovaäänisesti muistutuksen polulla pysymisestä. Paikalle ei saanu jättää mittään jätteitä, kaikki piti viedä pois mitä toi tullessaan. Oispa Suomessakin ja muuallakin näin hyvät säännöt luontokohteilla, tai no onhan ne säännöt tottuneilla eränkävijöillä jo selkärangassa, mutta lisääntyvä luontoturismi aiheuttaa kyllä pahoja kulumis- ja roskaamisongelmia arvokkaille luontokohteille ympäri maailmaa.

Käytännössä paikalla käy vain turisteja, sillä matkan hinta on suurimmalle osalle venäläisistä liian kallis. No tällä reissulla mää olin ainut ulkomaalainen ja kielikylpy olikin taas mitä parhain. Mukana olleet ukkelit totesivatkin mulle alkujähmeyden jälkeen, pienissä konjakkipäissään tietysti, sillä 10h matkalla Syktyvkarista Troitsko-Petšorskiin ne ehti hieman päihtyä, että “säähän oot ihan ku venäläiset”. Otin sen kohteliasuutena.

Oikeestaan mää en nyt jaarittele enempää. Kuvat kertokoot sen mitä pystyvät kertomaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nähdään ja kuullaan taas! До свидания!

ps. Samalla reissullahan näin sen mahtavan hirvifarmin. Ehkä seuraavaksi kirjoitan siitä.

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus