Pallontallaajat.net
Valikko

Mahtipontista juhlintaa!

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.
третий день -kolmas päivä

Päätin lähteä kaupungille. Latasin hotellilla sellaisen appsin, josta näkee paikalliset bussiaikataulut. En silti ollut ihan varma mistä se menee ja seisoskelinkin jonki aikaa väärällä pysäkillä. En millään olisi halunnut kysyä keneltäkään, enkä kehdannut vaihtaa puolta, vaikka ymmärsin että seison väärällä puolella. odottelin, että ihmiset nousevat bussiin ja vaihdoin sitten toiselle puolelle. Kysyin heti yhdeltä nuorelta tytöltä mikä numero menee kaupunkiin, mutta hän ei osannut sanoa, tai siis minä en osannut varmaan kysyä tarpeeksi selvästi. No oikea bussi tuli sitten ja sillä pääsin. Kaupungilla ei ollut oikeastaan mitään, tai no markkinat oli, mutta siellä oli täysin samaa krääsää mitä suomessakin. Yritin etsiä paikallista käsityötä, mutta en löytänyt. Käveleskelin ympäri kaupunkia kymmenen kilsan lenkin ja palasin sitten bussilla takaisin. Bussi maksaa 20 ruplaa eli jotain 25 centtiä, sama matka Kempeleestä-Ouluun maksaa melkein 5euroa!

 

vanhoja taloja, väistyvät pikkuhiljaa jättikerrostalojen alta

 

Huomasin kuitenki puhelinkaupan ja päätin siltä seisomalta ostaa paikallisen sim-kortin. Voi hitsit, että se oli vaikeaa, mutta selvisin! Myyjä oli tosi kiva ja eräs avulias asiakaskin, joka esitteli sitten itsensä Nataliaksi, yritti kovasti auttaa, mutta ehämmää ymmärtänyt juuri mittään. Sen verran kuitenkin, että passi piti antaa ja osoitetta kysyivät ja mikä huoneen numero, jonka sentään osasin sanoa, vaikka piti korjata pariin kertaan. Ihme kun jonain päivinä ei vaan tajuu!! No mut nyt on netti kännyssäkin. En kyllä tiiä kuin kauan se toimii ja pittääkö mun ens kuussa ladata jostaki lissää, no kaippa se seleviää.

четвертый день -neljäs päivä

Ensin aattelin, että makaan koko päivän huoneessa ja katon elokuvia. No onneksi kuitenkin älysin kattoa netistä, että onko kaupungilla mitään tapahtumia, koska tänään on Sykyvkarin kaupungin päivä. Ja Venäjän kansallispäivä. Lähin siis heti aamupalan jälkeen harmaaseen ulkoilmaan ja köröttelin bussilla kaupunkiin. Kaupungilla oli täysi hulina päällä ja satuin parahiksi seuraamaan, kun kulkue saapui teatteriaukiolle. Kulkueessa oli edustettuna kaikki koulut, urheilujoukkueet, etniset ryhmät, poliisivoimat, ensiapu ym kaikki mahdollinen. Värikästä ja iloista porukkaa oli hauska katsella.

 

 

Vaeltelin koko päivän paikasta toiseen ja tapahtumia olikin ihan joka puolella. Siinäpä se vierähti 7 tuntia. Oli vahvin mies -kilpailua, musiikkia laidasta laitaan, hevosajelua, markkinoita, puheita, puheita, huutoa ja puheita. Oli kohtalaisen mahtipontista juhlintaa. Musiikki soi niin kovalla, että se raikui monta korttelia kauemmas, koko kaupunki siis raikui. Ja lähekkäin saattoi olla pop tähti ja siinä sadan metrin päässä eläkeläisten hanurikerho. Ja kaikelle musiikille tunnusomaista, että se tuli taustanauhalta, paitsi laulu, ja siis ihan täysillä. En tajua miten ne ihmiset pystyivät kuuntelemaan sitä siinä edessä. Mun oli pakko mennä sadan metrin päähän kuuntelemaan.

En jaksanut enää rock konserttiin jäädä, se olisi alkanut vasta parin tunnin päästä klo 20. Vaikka kivaa olikin, niin täytyy tunnustaa, että hieman tylsää oli yksin. Parahiksi kun tulin hotellille, niin alkoi vesisade. Huomenna alkaa sitten harjoitteluhommat. Oli tosi hyvä juttu, että tulin pari päivää aikaisemmin. Hyvin oon ehtiny tutustua kaupunkiin ja ympäristöön.

 

Пятый день -viides päivä

En tiiä onko se hyvä vai huono asia, kun mua ei jännittäny ollenkaan. Aamulla heräsin normaalisti ja aamupalan jälkeen hyppäsin kuskin (samainen Sirjosa) kyytiin. Vettä satoi kaatamalla. Perillä mua vastaan tuli Vasily Chuprov, joka on metsätalouden suunnitteluosaston päällikkö. Musta näytti, että Vasilia jännitti paljon enemmän kuin mua, ilmeisesti englannin kielen käyttäminen oli hieman ruosteessa. Ymmärsin kyllä ihan hyvin hänen puheensa, mutta Vasili vaikutti niin kiireiseltä mieheltä, että meinasi tuskastua oman puheensa hitauteen. Niinpä emme loppujen lopuksi paljoa puhuneet, painelimme vauhdilla rakennuksesta toiseen ja minä yritin henkihieverissä kipittää töppöjaloillani perässä :D. Piti saada leimaa ja lupaa ja leimaa ja lupaa… ja istuttiin katsomassa vartin mittainen turvallisuusvideokin ja huomasin kuittauksista, että viime viikolla oli ainakin kaksi suomalaista käynyt katsomassa kyseisen videon. No kulkulupa heltisi ja saan nyt ihan itekseni kulukia porteista.

Käytiin läpi loppuviikon aikataulua ja tutkailtiin yhen alueen metsäsuunnitelmaa. En oo ihan varma, mutta ymmärsin niin, että minä kuljen suunnittelijan mukana koko ensi viikon ja teen suunnitelmaa omalla tavallani. Sitten kasaamme suunnitelmat ja vertaamme mitä eroavaisuuksia on. Mua yllätti, kuinka paljon Vasili tiesi Suomalaisesta tavasta tehdä suunnittelua ja että meillä metsätyypit luokitellaan Cajanderin kehittämän luokitusjärjestelmän mukaan, jossa aluskasvillisuuden tunnuskasvit määrittävät luokan. Se on hieman erilainen tapa, kuin täällä käytetään Sukatševin kehittämää metsätyyppiluokitusta.

 

Työmaata

 

Kielimuuri oli kuitenkin koko ajan melkeen silmin nähtävissä. Mää kyssyin jottain ja Vasili yritti selvittää. Välillä siinä kävi tulkkikin ja tulkki selitti aikataulun ihan eri lailla kuin Vasili. En enää kehdannut kysyä ja tarkentaa, kun tuli ihan tollo olo. Yhtäkkiä Vasili sitten ilmoitti, että nyt lopetamme. Kello oli jotain 11 kun lompsin parin kilsan matkan kotiin. Repussa oli kaikki turvavaatteet ja hirveä metsäsuunnitelmatiiliskivi kahlattavaksi läpi. En oikein ymmärtänyt, missä käytän noita kamppeita. Vasili sanoi, että joka paikassa, mutta en taatusti laita niitä metsään! Joitakin hikikumppareitakin ne mulle yritti tarjota, mutta sanoin että mulla on omat haikingbootsit.

Täytyy kyllä nyt sanoa, että hieman on usko omiin kykyihin hukassa, sen verran pihalla olin tänä päivänä. Mutta jospa se siitä, kun metsään pääsen sitten suunnittelijan kanssa. Vasili tuumasikin, että kyllä tämä tästä, kolme viikkoa on pitkä aika! Muistin sitten antaa Vasilille tuliaisiksi Fazerin sinisen ja Mhy Oulun Seudun lippalakin, ihanhan tuo näytti tykkäävän. 🙂

Illalla oli kuitenkin pakko nöyrtyä ja laittaa tekstiviesti ja tarkentaa aikataulua. Ja kyllä meinas hävettää, kun olin jo soittanu kerran, mutta kun en saanut Vasilin puheesta mitään tolkkua.

 

Монди Сыктывкарский ЛПК – Mondi Syktyvkar, entinen Syktyvkarski Lesopromyšlennyi Kompleks

Jonkin verran sain kuitenkin kaiveltua tietoja firmasta, jossa oon nyt harjoittelussa. Mondi on monikansallinen metsäjätti, joka osti täältä Syktyvkarista valmiin tehtaan vuonna 2002 ja korjasi sen vastaamaan omia vaatimuksiaan. Tehdas onkin varsin nykyaikainen ja toimistotilatkin siistitty hienoksi. Välillä kaupungissa tosin tuoksahtaa sellutehtaan tuoksu, mutta nyt en ole pariin päivään sitä haistanut. Tehtaalla on pari hienopaperikonetta, yksi sanomalehtipaperikone sekä yksi kartonkikone. Tehtaan vuosikapasiteetti on 830 000 tonnia paperia ja 550 000 tonnia selluloosaa. Se työllistää suoraan noin 5000 työntekijää ja epäsuoraan saman verran.  Se tuottaa erityisesti toimisto- ja painopaperia sekä pakkauskartonkia, ja vastaa erikoisalallaan noin 40 %:sta Venäjän tuotannosta. Eli aika isosta yksiköstä on kyse. Mondi näkyykin erityisesti täälä Etshwan kaupunginosassa, esim urheilukenttä ja tietääkseni poliklinikka on Mondin sponsoroima.

Täällä Venäjällä ei siis yleensä omisteta metsiä, vaan ne vuokrataan valtiolta. Mondilla on tällä hetkellä kolme isoa kohtalaisen yhteneväistä metsien vuokra-aluetta, joissa vuokra-aika on enintään 49 vuotta. Pinta-alaa on yhteensä 2,1 miljoonaa hehtaaria, jossa puuston kokonaismäärä on 200 miljoonaa m3, ja vuotuinen sallittu hakkuumäärä on 5,1 miljoonaa m3. Tämän määrän perusteella Mondi maksaa hallitukselle jonkin summan, muistaakseni miljoona ruplaa. Voi olla, että en muista kaikkia oikein, mutta jotain tuota luokkaa se oli. Vuotuinen hakkuumäärä on kuitenkin n. 3,5 miljoonaa m3, josta tukkia on hieman alle miljoona ja loput kuitua ja polttopuuta yms. Metsäkoneketjuja on 29, kaikki hakkuut tehdään koneilla. Lähes kaikki puut kuljetetaan autoilla, joita on yli 240 ja vain 4-7% menee rautateitä pitkin. Ennen oli myös uittamista, mutta se lopetettiin, kun se on niin kausittaista ja riskialtista ja he eivät halua lisätä vesistöjen kuormitusta enempää.

 

шестой день -kuudes päivä

Eilen mulle sanottiin vaan että kuski tulee hakemaan hotellilta ja että tulee olemaan pitkä päivä. Tottakai käsitin, että on maastopäivä ja panin maastokamppeet päälle. Kun hyppäsin autoon, niin kuski länttäs mulle käteen nivaskan paperia ja otsikkona oli GIS-testi. Olin että whaaat, mikä testi, missä? Selailin pumaskan läpi ja tulin siihen tulokseen, että hupsistakeikkaa mihinkähän sitä joutuu. Oonhan tietysti käyttäny kaikenmaaliman GIS ohjelmia, mutta tämä pumaska vaikutti aika oudolta. No kun pääsin perille, niin hoksasin heti, että mullahan ei oo tietokonetta. Ja olin nimenomaan kysynyt, että tarvinko tällä viikolla tietokonetta, ja en kuulemma tarvi! No toisaalta se kone olisi ollutkin turhaa, kun nettiyhteys oli niin surkea. Tilanne oli aika absurdi, kun kaikki vain touhusivat omiaan, ja vasta kun itse aloin kyselemään, että mikä on homman nimi, niin alkoi selvitä, että tyypit olivat olleet jo eilisen päivän kurssilla ja käyneet maastossa ottamassa pisteitä ym. Ja minullahan ei tietenkään ollut mitään pisteitä. Kukaan ei siis esitellyt itseään minulle, mutta havaitsin pian pari opettajaa ja he kyllä sitten antoivat tietokoneensa minulle, jotta sain skrollata google earthia ym. Hohhoijaa, siinä sitten olin kuunteluoppilaana maastokamppeet päällä ja ketutuspatti varmaan näkyi aika kauas.

Lounaan jälkeen oli hieman järkevämpää ohjelmaa, kun Silver Taiga ja Mondi esittelivät omaa GISsin käyttösysteemiään. On täällä kyllä niin täysin eri tilanne kuin Suomessa! Suomessa on maailman parhaat kartat ja melkeenpä joka kivikin merkitty sinne. Oon yrittäny löytää hyvää venäläistä karttasovellusta, mutta en oo ainakaan vielä löytäny, tuo maps.me toimii ihan kohtalaisesti kaupungissa ainakin. Täällä on hyvä, jos yksi iso tie näkyy kartassa, ei puhettakaan korkeuskäyristä tai poluista muualla kuin kaupungissa. No toki firmoilla alkaa kuulemma olla omia karttoja, ja hyviä karttoja varmaan onkin, en oo nähäny, mutta hehän eivät jaa niitä sitten kenellekkään! Satelliittikuvat kuitenkin ovat kaikkien käytössä ja niitä pyöriteltiinkin Google-Earthissa. Loppukeskusteluissa tuli ilmi, että nämä tyypit olivat sertiauditoijia ympäri Venäjän ja yksi oli Kamerunista asti. Heillä oli kova halu kehittää asioita ja erityisesti pari venäläistä auditoijaa oli kovasti sitä mieltä, että valmiit kartat tulisi olla avointa tietoa kaikille.

Kurssin loputtua oltiinkin jo hyviä ystäviä keskenään ja lähettiin kaupungille katsomaan ensimmäistä jalkapallomatsia. Syötiin ja juotiin firman piikkiin ja ilo oli ylimmillään kun Venäjä voitti. Siinä mietiskelin lähtöä sitten kun väsytti jo, mutta sivukorvalla kuuntelin juttuja mm. USA:n presidenteistä, antidoping toiminnasta ja Krimin tilanteesta, ja olin kyllä totaalisen hämmästynyt keskustelun laadusta ja miten aivopestyä porukkaa osa tyypeistä oli! Mutta en jaksanut alkaa kommentoimaan, katselin vain, kun Toveri P tyytyväisenä ja maireana hymyili televisiossa. Jotenkin en jaksanut siihen voitonhuumaan innostua ja painelin ulos. Siinäpä tulikin hyvänlainen iltalenkki, kun tie, jolla bussipysäkki on, olikin suljettu ja jouduin muutaman kilometrin lompsimaan niillä haikkingbootseilla. Ja menin aika kovaa vauhtia, kun en ollut varma aikatauluista, hieman jo ehdin harmitella, että miksi kieltäydyin tarjotusta taksista. Mutta kun minä tuppaan olemaan välillä hieman itsepäinen puupää ja olin päättänyt selvitä itse kotiin, niin mitäpä sitä muuttamaan.

 

седьмой день -seitsemäs päivä

Mulla oli aamulla kello soimassa 6.30, jotta ehin 7.15 tulevaan kyytiin. No tietenkäänhän en herännyt vasta kun tasan seitsemältä. Joutusa kun oon, niin olin autossa 13 minuuttia yli, tukka kammattuna, hampaat pestynä ja aamupala syötynä. Aika reipasta! Siitäpä sitten mentiin hakemaan eilisiä kurssikavereita ja lähettiin maastoon. Kohde oli kuulemma aika lähellä, mutta täällä pitkien etäisyyksien maassa, jos kohde on alle 300 kilometrin päässä, niin se on lähellä. Eli pari tuntia ajelimme, ennen kuin olimme kohteessa.

Olin jo pari päivää aatellu, että voiko maanpäällä ankeampaa paikkaa olla, kun tämä paikka. Kaikki näyttää surkealta ja ankealta ja hoitamattomalta, erityisesti kaupungin laitamilla. Tuntuu, että se ankeus painaa ihan kumaraan ja ei saa kunnolla hengitettyä. Siksipä olin niin riemuissani kauniista maisemista, joita ihailin koko parituntisen. Pieniä maatiloja, kyliä, eläimiä, viljelyksiä. Kaikki sopusuhtaisesti maisemaan sulatuen. Siitä kuvasta puuttuivat ne hirveät betonikompleksit ja ruostuvat röttelöt, joita olen oppinut inhoamaan jo muutamassa päivässä. Kaikki näytti siistiltä ja huolella hoidetulta. Toivottavasti saan mahdollisuuden joskus ottaa jonkun kuvan, nyt en uskaltanut pyytää pysähtymään, kun Vasili ajoi tuhatta ja sataa koko matkan. Melkoista höykkyytystä välillä, vaikka tie olikin todella hyväkuntoinen.

Ensimmäinen käyntikohde oli Mondin taimitarhalla. Olipa hieno paikka ja niin tutun näköistä. Tarha kasvattaa 8 miljoona tainta vuosittain. Tämä kevät on hieman myöhässä aikataulusta, kun talvi on oikeastaan vasta loppunut. Mutta kasvihuoneissa oli aivan upeita taimenalkuja kasvamassa ja tädit siellä näyttivät pakkaavan ensimmäisiä taimia asiakkaille. Istutuskausi ei ole vielä alkanut, koska metsissä on vielä niin paljon vettä lumien sulamisen jäljiltä.

Katoppa kö on samanlaisia ku meillä

 

Maastokohteilla tarkastelimme oikeastaan koko päivän erilaisia uudistamismenetelmiä ja taimikonhoitokohteita. Mondi uudishakkaa vuosittain n. 16 000 ha ja siitä kolmasosa uudistetaan luontaisesti jättämällä n. 10 siemenpuuta hehtaarille ja muokkaamalla maa kaivinkoneella. Lopusta pinta-alasta uudistetaan istuttamalla pohjoisosassa 6% ja eteläosassa 10%. Kaivinkoneella tehdään mättäitä 700-1200 ja joka mättääseen istutetaan n. 3 tainta. hmm…

Taimikonhoitojen tekeminen on aloitettu täällä muutama vuosi sitten. Täällä on ongelmana haavan nopea leviäminen ja se tukahduttaa kaikki muut taimet. Siksipä Mondikin on joutunut käyttämään Round uppia taimikoissa. Kävimmekin katsomassa erilaisia koealoja, jossa round uppia oli käytetty eri tyyleillä ja vaihtelevalla menestyksellä. En oikein itse tykkää siitä myrkkyjen levittämisestä, mutta toisaalta näin kyllä kuinka hankala tilanne lähes kaikilla uudistusaloilla on. Paras kohde ehkä oli, jossa round up oli laitettu suoraan haavan kantoon ja siten saatu estettyä vesominen.

Vasili puhui taukoamatta, venäjäksi tottakai. Yllättäen ymmärsin aika hyvin. Ilmeisesti käymäni Venäjän metsäterminologia -kurssi oli kuin olikin tartuttanut päähäni metsäterminologiaa, vaikka kurssin numero ei kovin hyvä ollutkaan. Ehkä käyn sen uusimassa syksyllä..

 

Haavan kantoja, joihin oli ruiskutettu round uppia, sekä etualalla muokkausjälkeä.

восьмой день -kahdeksas päivä

Pikkusen nousee tuo lämpötila

Tänään on ensimmäinen kesäpäivä. Lähin heti aamulla ulos, tarkoituksenani oli vihdoin päästä tutkailemaan joenrantaa. Olin jo yhtenä päivänä yrittänyt, mutta matka tyssäs tulvivaan jokeen, silloin tie oli poikki ja tulvivan veden luona epämääräisen näköistä porukkaa, joten jätin yrittämisen siltä päivältä. Tänään oli kuitenkin niin loistava keli ja luvassa lämmintä, että päätin lähteä yrittämään. Vastaantulevat ihmiset katsoivat minua kuin kummajaista tai järkensä menettänyttä, kun olin pukeutunut vain capreihin ja t-paitaan. Kaikilla muilla ihmisillä oli toppatakki päällä. Lämmintä oli kuitenkin jo 15 astetta ja aurinko helotti täysillä. En kyllä ymmärrä miten kaprit ovat muka vähemmän vaatetta kuin minihameet, jotka ovat täällä todella yleisiä, ehkä se oli se t-paita 😊.

 

 

No mun seikkailu meinas taas saada nolon lopun, kun vastaan tuli isä kahden lapsensa kanssa ja sanoi, että tie on poikki. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa ja yrittää. Pääsin loikkimalla ja koikkelehtimalla yli mutaisten rapa-alueiden, onneksi joku oli raahannut muutaman pajun ja muuta roinaa niille kohdille. Vihdoin kun pääsin rantaan, tunnin reippailun jälkeen, se oli kyllä hieman pettymys. Hienoa valkoista hiekkaa oli vaikka kuin paljon, mutta eipä juuri muuta. Joskus aikoinaan oli näköjään jotakin ollut, kun betonilaattoja oli siellä täällä ja joitain koppien jäännöksiä. Mulla oli tarkoitus istuskella sielä ja lukea, mutta jotenkin se nyt ei viehättänyt. Lähin siitä sitten kävelemään eteenpäin joenvartta pitkin, kun siinä näytti polku menevän. Ja voi miten kaunista maisemaa sillä tuli vastaan. Upeita rantaniittyjä täynnä kukkia, tuomi täydessä kukassaan tuoksuvana ja kirkkaan sininen joki! Yllättävän kovasti se näytti virtaavan, vaikka olin ajatellut sen olevan matala ja hitaasti virtaava. Virran voima näkyikin joentörmillä, joita vesi kuluttaa koko ajan ja törmät ovat jatkuvassa sortumistilassa.

 

 

Kävellessäni ylhäisessä yksinäisyydessäni, kuulin yhtäkkiä ääntä edestäni. Ujous meinas iskeä ja hipsin hitaasti eteenpäin ja näinkin kaks miestä kalastushommissa. Koirakin näytti olevan mukana ja se hyppeli iloisesti mua vastaan ja pakkohan mun oli sitte jatkaa matkaa miesten kohalle. No hetihän ne alako jotaki posmittaa ja ymmärsin kyllä, että he kutsuivat minut kanssani kalastamaan! Yritin väistää tilanteen sanomalla, että Ja nie ponimaaju! No siitähän ne innostu vielä enemmän ja alkoivat kyselemään mistä oon ja oonko töissä Mondilla ja asunko Viktoriassa ja ja ja.. ja sitte se toinen kaivo votkapullon ja kaks lasia ja sen kummemmin kyselemättä kaato laseihin paukut. Se vaan sano, että tää on venäläinen tapa. No ehämmää kehannu kieltäytyä. Sitte se taas kaiveli reppuaan ja länttäs mulle tomaatin käteen. Täällähän siis vodkaa ei juoda pullosta, vaan snapsilaseista. Ja aina hörpyn jälkeen haukataan jotakin. Itelle se otti kurkun. Sitte vaan hyvien terveyksien toivottelut ja vodka kitusiin. Oho, sehän olikin ihan hyvää, jotakin kevyen sitruunaista ja yrttistä. Kiitos, kiitos!

”No äläpä hättäile”, se tyyppi taas meinas, ”Koira on kiltti ja ilma on hyvä ja luonto on kaunis ja tuu kuitenki nyt kalastamaan meijän kans!” ”No emmää, taijan jatkaa matkaa… ”No yhet kuitenki vielä!” Ja nii sitä kilisteltiin taas yhet ja haukattiin tomaattia ja kurkkua. Sitte painelin jo takaperin karkuun huudellen dasvidanjaa ja spasiibaa. Pääsin onneksi kiertämään takaisin kaupunkiin, vaikka näytti välillä, että joudun palamaan takasin sammaa reittiä. Ihailin kauniita näköaloja ja pysähtelin kuvia ottamaan. Tästä tais tulla mun lempilenkkipolku.

 

 

Борщевик – ядовитая месть товарища Сталина “Jättiukonputki – toveri Stalinin myrkyllinen kosto

 

 

Vielä muutama sana jättiputkesta. Sitä on siis joka paikassa. Tuntuu kurjalta ajatella, miten paljon se vaikeuttaa täällä ihmisten elämistä. Se leviää ihan joka paikkaan! Suomessa on jo pitkään yritetty torjua jättiputkea (ja muita vieraslajeja) ja hillitä sen leviämistä. Onneksi, sillä täällä se on ihan hirveä ongelma, ja sellaista ongelmaa en kyllä meille haluais! Mutta jättiputki on niin kova leviämään, että se on kovaa vauhtia tulossa kohti Suomen rajoja. Varmaan jokainen on lapsuudessaan pyllähtänyt nokkospuskaan ja tietää tunteen miltä se tuntuu. Täällä kukaan ei halua pyllähtää jättiputkipuskaan! Karmeaa! Katsoin yks päivä, kun lapset leikki pienellä pallolla. Se lipsahti läheiseen jättiputkipöheikköön. Vähän ne yritti sitä tiirailla, josko näkyis, mutta sinne se jäi. Ei kukaan uskaltanut sitä sieltä hakea, sillä seurauksena voi olla hirveät palovammat tai jopa sokeutuminen. En viitsi tähän enempää tietoja siitä kirjoittaa, kun netti on täynnä tietoa. Silti ihmettelen taas kerran, että miksi täällä ei tehdä juuri mitään sen hävittämiseksi! Luin jostakin, että Pietarin alueella on 60 neliökilometriä jättiputken peitossa ja siellä onkin havahduttu muutama vuosi sitten torjuntaan.

Voe mahoton ku tuli taas tekstiä. Pakko oli jopa karsia osa ja kuvia olis vaikka kuin palijo. No katotaan keksinkö ennää kirjottamista.

Palataan asiaan!  До свидания!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus