Pallontallaajat.net
Valikko

Ristiinrastiinkuljeskelua

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

“2ород” –kaupunki

Täällä on aika ihmeellistä täällä Pietarissa. Mutta toisaalta tämä paikka on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin paikat. On kliseitä, jotka ovat osoittautuneet todeksi, mutta jotkut ennakkoluulot ovat kyllä osoittautuneet vääriksi.

 

Kazansky Cathedral

Nevski Prospektilta

 

“движение” -liikenne

Kun saavuttiin tänne, niin olin etukäteen ajatellut, että mitenkähän täällä osaa liikkua. No siinä meni 2,5 sekunttia niin tämä pikkukaupungin tyttö oli solahtanut osaksi miljoonakaupungin vilinää. Minulla on tapana tutkailla karttoja ja yleensä ne jäävät päähän parilla vilkaisulla. Osaan sitten suunnistaa ympäriinsä ja täällä Pietarissakin se on onnistunut hyvin. Käytän kyllä kuitenkin koko ajan karttaohjelmaa (maps.me), johon latasin etukäteen Pietarin kartan ja se on ollut todella hyvä. Kaverini luottavat suuntavaistooni ja kyrillisten kirjainten lukutaitoon sekä kartanlukutaitooni ja kulkevat tyytyväisenä perässä.

Kävelyä tulee ainakin miljoona kilometriä päivässä. Käytämme metroa aamuin illoin, ja hypimme ohi ajaviin kiskobusseihin tai sähköllä toimiviin busseihin. Ostimme ensimmäisenä päivänä heti viikon matkustuskortin metroasemalta. Se maksoin noin kympin ja käy kaikkiin kulkuvälineisiin. Todella halpaa!

Ihmisiä on paljon, mutta ei niin paljon, kun kuvittelin. Toki varsinaisilla turistirysäpaikoilla ei olla edes vielä käyty. Ihmiset kulkevat peräkanaa omissa ajatuksissaan, lukien kirjaa, selaten kännykkää, ees ja taas, ylös ja alas metroasemalta toiselle. Oon kolome päivää kulkenut metrolla ja se alkaa jo riittämään. Miten ihmeessä ihmiset pystyvät kulkemaan vuosikymmeniä tuolla kamalalla kuulonviejärakkineella? Muutenhan täällä metro toimii täydellisesti ja on paras kulkuväline, mutta tulisin hulluksi, jos en pääsisi pyöräilemään paikasta toiseen.

“еда” -ruoka

Ruoka on pääasiassa hyvää. Siis jos ottaa huomioon, että ollaan syöty vain halvoissa paikoissa. Lounasruokaloissa on todella järjetön systeemi. Ihmiset jonottavat ruokaa ja yksi vihainen emäntä kyselee mitä itse kukin haluaa syödä. Ruoka on tarjolla vitriinin takana, se on kylmää ja aina kun joku saa valittua mitä haluaa syödä, niin tämä emäntä länttää ne lautaselle ja nakkaa mikroon ja paukauttaa oven kiinni. Kaikki ruuat näyttävät samanlaiselta ruskeanharmaalta massalta. Mutta kyllä sillä maha tulee täyteen ja maksaa yleensä euroissa n 3 euroa. Tähän hintaan saa lautasellisen perunoita lihan kanssa. Salaattilautasen ja juoman.

Kolmen päivän jälkeen, emme enää voineet syödä koulun ruokalassa vaan oli pakko lähteä toiseen lounaspaikkaan, jossa oli kuitenkin sama systeemi, eipä se muu auttanut kuin taas yrittää hymyillä vihaiselle tätille kauniisti. Muutamassa ravintoloissa ollaan käyty ja ruoka on erinomaista ja halpaa. Kuudella eurolla saat tuorepuristetun mehun, ruoka-annoksen ja salaatin. Todella hyvää! Очень вкусно!

Yhtenä iltana kävimme tutustumassa uuteen jalkapallostadioniin, paikka oli viimeisen päälle hieno ja puunattu siistiksi. Kävimme siinä jossain lähistöllä syömässä ja otin hieman epäillen sushia. Rakastan sushia ja minun on pakko saada sitä kerran viikossa 😊. No se oli hieman erilaista, mutta älyttömän hyvää. Oi kun tulee vesi kielelle vieläkin. Ja hinta oli, siis aatelkaa, vain 3 e! Samanlaisesta annoksesta saa pulittaa Suomessa 15e! Siis Wau!

Stadion ja opiskelijakavereita

Maalimanpyörässä, Thaís, minä ja Jose

Näkymät stadionin lähellä olevalta sillalta

 

Kakut löysimme oikeastaan vasta eilisiltana. Poikkesimme kahville kahvilaan ja meinasimme tulla hulluksi, kun joka paikka oli kakkuja täynnä. Suklaakakkua, juustokakkua, marjapiirakkaa, hedelmäpiirakkaa, hedelmäkakkua, marenkikakkua… Ja hinta oli taas ihan naurettavan halpa, jottain kaks euroa. Ehkä menemme tänä iltanakin…

Pavlova

 

Tässä ensimmäiset kuulumiset, jatkan kun kerkiän kirjoittaa. Opinnot vievät päivisin kaiken ajan ja illat tietekin kuljailemme kadulla –мы гуляем по улице.

Kampuksen puisto

Metsätieteellisen pääsisäänkäynti

Kampus takapihalta, ei ihan niin nättiä kuin etupihalla

До свидания!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

2 Kommentit

  • Vastaa Thaís 20.5.2018 23:06

    I am following your blog now, it´s really nice to have all this Russian adventure registered here!

  • Vastaa Annatytti 20.5.2018 23:41

    Nice. It’s your diary at the same time 🙂

  • Jätä vastaus