Pallontallaajat.net
Valikko

Kultaa ja kimallusta

  Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkijasta.

 

“достопримечательности” -Nähtävyydet

Pelkästään Pietarin keskusta on näkemisen arvoinen. Tällä reissulla me ei juuri kovin paljon kauemmas ehitty, kun opinnot ja muu vei niin paljon aikaa. Katseltiin ja ihasteltiin kuitenkin aina kuin mahdollista. Viikonloppuna yritettiin sitten enemmän katsella.

 

Эрмитаж

Lauantaina käytiin tutustumassa Ermitaasiin. Siis mikä paikka!! En olisi millään uskonut, että se voi olla niin hieno. Kultaa ja kimallusta joka puolella, käsittämättömän upeita maalauksia ja veistoksia, historiaa ja nykypäivää, kultaa ja kimallusta. Eniten mua kiinnosti muinaisen Egyptin ajan muumiot, mutta katseltavaa oli niin paljon, että ei millään voinut sisäistää kaikkea. Oisin voinut viettää siellä viikon ja siltikin nähnyt vain puolet. Ja mikä parasta, päästiin opiskelijoina ilmaiseksi sisään.

Петергоф

Sunnuntaina päätettiin mennä tutustumaan Pietarihoviin. Löydettiin helpoin kulkuväline, eli kantosiipialus. Hinta oli taas onneksi opiskelijoille halvempi ja tämä kassa sentään uskoi heti ensiyrittämällä, että oon opiskelija, vaikka mulla ei oo korttia mukana, pelkkä kännykkäsovellus. Hinta oli jottain 1000 ruplaa eestaas, eli jottain 14 euroa. Menomatkalla ihasteltiin Pietaria ja nautittiin virkistävästä tuulesta ja auringosta. Kun päästiin perille, niin päätettiin säästää rahaa ja käydä vain alapuistossa, sinnekin piti maksaa 900 ruplaa! Kallista! Heti alussa huomattiin, että paikka on vain turisteille, hinnat olivat kaksinkertaiset jopa kaupungin keskustaan verrattuna. Yläpuistoon ei etes yritetty, ja muutenkin aattelin, että joudutaan maksamaan uus pääsymaksu, jos tullaan takasin alapuistoon. No nähtävää oli kyllä tarpeeksi ja ihmeteltiin ja ihailtiin taas yltäkylläistä kultaisuutta. Puistossa vierähti yllättäen ainakin viisi tuntia, käveltiin, syötiin eväitä ja nautittiin ympärillä olevasta vehreydestä. Paluumatkalla kantosiipialuksella taiettiin torkahtaa kaikki.

 

 

Viimeisenä iltana “guljailimme” Pietarin kaduilla ja nautittiin kesäisestä illasta ja Pietarin tunnelmasta. Neva -joki oli todella kaunis ja valot heijastuivat ihanasti veden pinnasta. Rakennukset näytti uskomattoman kauniilta, varsinkin Ermitaasin alue oli upea! Haluan tulla kyllä uudestaan!

 

Minä, Thais, Edvin, Tsaari ja kuu 🙂

 

Päivällä sitten kulutettiin aikaa katselemalla niitä nähtävyyksiä, joita emme olleet vielä nähneet. Meillä oli koko päivä aikaa, kun juna lähtisi vasta illalla. Ilma oli helteinen ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Käytiin Pietari-Paavalin linnoituksen alueella käveleskelemässä. Meille iski taas yhtäkkiä piheys, ja ei maksettu pääsymaksua museoihin. Ehkä oltiin nähty jo tarpeeksi kultaa ja kimallusta. Sitten paineltiin taas alas ja ylös metron piiitkiä pitkiä liukuportaita. Yllättävän rasittavaa se metron käyttö ja aika paljon siellä joutu kävelemäänkin, kun linjoja joutu vaihtaan ja menemään ylös ja alas liukuportaita. Koko viikon mulla soi päässä sama laulu, kun metron rytmiä kuuntelin; Padam – padam – padamppadamppadamppadamppa daa-aa-aa-aa– dapapapaa, diipa – daapa – daapa – dii – dii – dii – dii – dapapaa… kuka tunnistaa? 😊 Ja tartutin sen muillekin :D.

Гранд Макет Россия

Aikaa oli, joten mentiin vielä viimeiseksi käymään Grand Maket Russiassa, kun saimme ilmaiset liput sinne. Emme oikein olleet varmoja mikä se on, mutta perillä odotti älyttömän hieno pienoismalliteos Venäjän alueista. Uskomattoman tarkkaa työtä ja tuntikausien puurtamista vaatinut näyttely. Työ oli ison hallin kokoinen ja siinä vaihteli yö ja päivä sekä ukkosmyrskyt, siinä pystyi valitsemaan erilaisia kohteita toimimaan. Humoristiset yksityiskohdat olivat huippuja! Katoppa vaikka kuka ratsastaa karhulla tuossa kuvassa :D. Ehdottomasti käymisen arvoinen, nykyaikainen ja hieno paikka!

 

Putin ja Medvedev (karhu)

 

“Поезд” -Juna, 3. luokka

Mää oon sitä mieltä, että matkustaessa kannattaa pyrkiä uusiin kokemuksiin ja pois mukavuusalueelta. Siksi valittiin perinteinen Venäläinen yöjuna ja kolmas luokka. Odotukset oli todella alhaalla junamatkan suhteen. Aattelin, että vodka virtaa, balalaika soi ja ihmiset tanssivat ripaskaa käytävillä. Ja että juna on epäsiisti ja haiseva. Onneksi odotuksiani ei palkittu! Todella siistiä ja ystävällistä porukkaa. Ajattelin, että etukäteen Suomessa varatut liput ei kuitenkaan toimi, mutta lippuja ei tarvinnut edes näyttää, passi riitti. Ahdas tunnelma toki teki kaikesta hankalaa, n. 7 neliön alueella nukkui 6 henkilöä. Matkatavarat mahtui hyvin ”sänkyjen” alle laatikkoon. Patjan sai rullattua paikalleen ja puhtaat lakanat ja pyyhkeet oli käärön sisällä. Kaikki toimi kuin junan vessa! Ja sekin toimi! Mää en vaan ensin meinannut älytä, että vettä saadakseni mun täyty panna käsi hanan alle ja painaa ylöspäin! Vesi suihkus sitten likaisten käsien kautta altaaseen. Whaaat?!

 

No mutta ettei tulisi liian hyvä kuva kuitenkaan, niin totuushan on, etten juuri nukkunut koko yönä. Hirviä helle piinas koko yön ja ”patja” oli todella epämukava. Hieman helpotti, että olin älynnyt ottaa mukaan korvatulpat ja silmämaskin. Huomasin, että makuupaikat olivat standardoitu hieman lyhyemmille ihmisille, sillä jalkani sojottivat käytävän puolella ja aina jonkun ohi kulkiessa säpsähdin horroksestani hereille. Aamulla heräsin ennen kuutta kurkkukipuun ja tuumasin, että samapa tuo on nousta, kun aamun hyörinät olivat jo alkaneet. Oli lapsia äitiensä kanssa, rakastavaisia aamuteellä (kuumaa vettä sai junasta) ja opiskelijoita ja työläisiä. Ja vessan siisteys oli mennyttä! :/ Virtsa haisi jo ulkopuolelle ja lattia lainehti kusta. Naama ja hampaat oli silti pestävä ja tarpeetkin tehtävä, junan liikkeistä horjahdellen, puoli-istuen ja sotkuja varoen.

Moskova

“студенческое общежитие” -Asuntola

Nyt ollaan sitten Moskovassa. Osasimme itseksemme löytää juna-asemalta oikealle raitiovaunuasemalle ja sieltä oikeaan junaan. No olin kyllä jo kotona valmistellut ja katsellut kaikki valmiiksi, ja sattumalta paikat olivatkin aika lähekkäin. Mutta kyllähän se junalipun ostaminen aina on hieman hankalaa.

Täällä asuntolassa ei ole nettiä. Ja nuo lähikahvilatkin aika heikkoja. Saatiin ”luksuskohtelu” ja meidät majoitettiin vieraileville opettajille tarkoitettuun asuntolaan. Voi vain ihmetellä, että minkälaisia ovat ne oikeat opiskelija-asuntolat!? Tämä asunto on ihan ok, jos ei ota huomioon paria asiaa; sänkyni patjasta sojottaa ainakin kolme jousta, vessan hanan kahva jää joka kerta käteen, kun sen yrittää sammuttaa, suihkussa on hengenvaarallinen sähkölamppuviritelmä, vessassa haisee paska ja ihme mustaa mönjää katto ja putket täynnä. Täällä ei kuitenkaan haise tupakka ja hinta on vain 35 euroa 9 yöltä. Kukaan ei puhu englantia. Asuntolan ovea vartioi aina joku mies, jolle kuuluisi näyttää kulkulupa, mutta he tunnistivat meidät jo heti ensimmäisestä kerrasta, eikä sitä ole tarvinnut näyttää. Kaiken lisäksi Petroskoista oleva opiskelijakaverimme Edvin, sairastui vatsatautiin. Nyt odottelen, että milloin on minun vuoro…

Huomenna alkaa taas opinnot (edit, tänään alkoi). Ehkäpä ehdimme jossain välissä nähtävyyksiä katselemaan ja Krasnaja Plosadia ihastelemaan.

До свидания! Все хорошо! Kaikki hyvin!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Kielikylpyä ja hienoja aksentteja

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkijasta.

“отель” -asuminen

Hostelli, jossa asumme, on hintaansa nähden ok. Maksoimme yhdeksästä päivästä 77 e/henkilö, joten emme voi oikeastaan hirveästi vaatiakaan. Yleissiistiä on ja vesi juoksee, ilmainen ja kohtalaisesti toimiva wi-fi ja suodatettua juomavettä. Eikös se ole tarpeeksi?

Noo… on täällä muutama asia joista voisi valittaa… vanhan tupakan haju on huoneessamme niin hirveä, etten tahdo saada nukutuksi. Se tulee puuskittain jostakin nurkasta, emme ole paikallistaneet sitä vaikka olemme nuuhkineet nenämme limakalvot kuiviksi. Ostin ensimmäistä kertaa elläissään sellaisen ilmantuoksutussuihkeen. Se on melkein yhtä hirveä kuin tuo tunkkaisen tupakan lemu. Sänky on ok, mutta minun piti kääntyä nukkumaan kuin Peppi Pitkätossu, eli pää jalkopäähän. Syynä tähän on se tupakan lemu. Ihan hirveä yrittää nukkua siinä lemussa. Vaikka sänky on siisti, en ole kuitenkaan uskaltanut kurkata lakanan alle, jotkut asiat ovat sellaisia, että kun niitä ei näe, niitäei ole olemassa. Ötököitä vilisee jos jonkinmoisia pitkin poikin keittiön pöytiä, vessassa ja kylppärissä. Ja kun ikkuna pitää olla hajun vuoksi auki aamusta iltaan, niin ilmeisesti sääsket ovat kupanneet minut patille, tai ainakin toivon että ne ovat sääskien jälkiä…  Yhtenä iltana täällä meni putket tukkoon ja niitä sitten tyypit rassaili jonnekki aamu kahteen asi. No, mutta jos alle kympillä saa vuorokauden, ja vielä ihan kaupungin keskustan tuntumasta, niin en valita enempää!

Takapiha

Ulitsa Puskinskaja hostellimme kohdalta

 

Olin lukenut jostakin, että jos viivymme Venäjällä jossain kaupungissa yli 7 päivää, meidän pitää rekisteröityä. Yleensä tämän tekee hotelli, mutta meillä se ei vaikuttanut kuuluvan palveluun. Unohdin koko asian, mutta onneksi perjantaina muistin kysyä siitä yliopistolla professoriltamme. Sielläkään kukaan ei tietenkään ollut hoksannut koko asiaa. Onneksi muistin kysyä, niin yliopisto hoiti rekisteröimisemme, toki pientä maksua vastaan, mutta kuitenkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

“язык” -kieli

Eniten mua ilahuttaa se, että saan puhua venäjää aina kun haluan. Jotkut paikalliset ovat aivan mielissään, kun yritän puhua, ja näen jopa pienen hymynhäiveen muuten niin tyypillisen jähmeillä kasvoilla, mutta ne jotka osaavat englantia kysyvät heti, että puhunko englantia. Ajattelin, että tästä lähtien vastaan, että en puhu. Se on jännää, kun välillä tuntuu, että hei määhän ossaan yllättävän hyvin tätä kieltä. Kaikki onnistuu hyvin, esim kaupassa tai kahvilassa. Ymmärrän paljon, kun venäläiset opiskelijat puhuvat keskenään ja tykkään salakuunnella niitten juttuja. Mutta seuraavassa hetkessä tulee esim lounasravintola. Oon ihan pihalla enkä tajua mitä ne kyssyy ja sönkötän jotaki, ja vasta pitkän ajan päästä jälkeenpäin tajuan, että mitä ne halus sanoa.

Ryhmätöitä tehdessä on melkoinen kakofonia. Minä puhun suomea, venäjää, englantia. Ja viittomakieltä. Yks puhuu suomea ja venäjää ja vähän englantia. Toiset espanjaa ja portugalia ja englantia, ja nakkaavat väliin suomeksi jotain mitä ovat vuoden aikana Joensuussa oppineet. Suurin osa puhuu tietysti venäjää ja englantia. Huudellaan toistemme yli ja mullaki saattaa tulla välillä kaikkia kieliä sekasin. Melkoista kielikylpyä ja hienoja aksentteja.

Huomasin metrossa tänään, että ymmärsin ensimmäistä kertaa lähes kokonaan mitä kuuluttaja ilmoittaa joka kerran metron pysähtyessä. Että naisille ja invalideille tulee antaa paikka ja lasten kanssa matkustaville. Ja tietysti mikä on seuraava pysäkki ym. Aika hauska huomata, että kun tarpeeksi monta kertaa joku asia toistetaan, niin sieltä pitkästä litaniasta alkaa ymmärtää yksittäisiä sanoja.

“люди” -ihmiset

Minulle on kerrottu, että venäläisen naisen tärkein tehtävä on olla kaunis ja pitää miehensä tyytyväisenä. NO yllätys olikin suuri, että täällä Pietarissa on ihan normaaleja naisia. 🙂 Olen nähnyt vain muutaman kauneusteollisuuden ja rahan muovaaman kuvatuksen, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että kuljemme tavisten lailla metrolla. Mutta yksi asia on totta, vain vanhoilla, tai hieman radikaalimmilla naisilla on lyhyt tukka. Kumpaankohan kastiin itse lie kuulun?

Ja sekös minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy, että nuo itäisen maan nuoret miehet eivät tervehdi naista! Kun olemme esim. luokassa ja sinne tulee miespuolisia opiskelija”tovereitamme”, he jättävät täysin huomioimatta minut ja Thaisin. Paiskaavat kättä toverillisesti vain miesten kanssa ja vaihtavat kuulumiset. Mutta auta armias, jos täytyy avata ovi tms, niin johan sieltä joku toveri ujuttaa itsensä avaamaan oven. Minä, suomalainen nainen, olen oppinut siihen, että kaikki tervehditään ja ei tartte auttaa sen oven kanssa simpura sentään!

No maassa maan tavalla. Toisaalta mää oon niin pölijä, että en välitä ja höpöttelen kaikille kolmella eri kielellä (muita en osaa kunnolla kuin suomen kielen), tai neljällä jos elekieli lasketaan mukaan, ja olen ehkä jo vähän murtanut jäätä. Ja olemme kyllä jo jonkin verran tutustuneetkin tässä viikon aikana ja eilen kuulin jo minulle sanottavan lähtiessä ”пока!”

Matkalla hyvä seura on tärkeää. Meitä on vain kolme tässä CBU koulutusohjelmassa ja onneksi me tulemme toimeen todella hyvin. Olemme kaikki täysin erilaisia ja erilaisista kulttuureista, mutta kuitenkin aika samanlaisia. Tykkäämme samantyylisistä asioista; kuljeskella kaduilla, käväistä ohimennen paikallisessa ym. Puhua pälpätämme koko ajan. Ja varsinkin Josen erinomainen tilannetaju, sanallinen taituruus ja koomikonkyvyt, ovat saaneet vatsalihaksemme kipeäksi. Voi vitsit, että ollaan naurettu!

 

Lopuksi vielä muutama kuva nähtävyyksistä. Laitan niistä seuraavaan vähän enemmän, kunhan niitä ollaan käyty enemmälti koluamassa.

До свидания!

Neva -joki. Siltojen avaaminen yöllä 1.30

Verikirkko

On the roof

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Ristiinrastiinkuljeskelua

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkijasta.

“2ород” –kaupunki

Täällä on aika ihmeellistä täällä Pietarissa. Mutta toisaalta tämä paikka on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin paikat. On kliseitä, jotka ovat osoittautuneet todeksi, mutta jotkut ennakkoluulot ovat kyllä osoittautuneet vääriksi.

 

Kazansky Cathedral

Nevski Prospektilta

 

“движение” -liikenne

Kun saavuttiin tänne, niin olin etukäteen ajatellut, että mitenkähän täällä osaa liikkua. No siinä meni 2,5 sekunttia niin tämä pikkukaupungin tyttö oli solahtanut osaksi miljoonakaupungin vilinää. Minulla on tapana tutkailla karttoja ja yleensä ne jäävät päähän parilla vilkaisulla. Osaan sitten suunnistaa ympäriinsä ja täällä Pietarissakin se on onnistunut hyvin. Käytän kyllä kuitenkin koko ajan karttaohjelmaa (maps.me), johon latasin etukäteen Pietarin kartan ja se on ollut todella hyvä. Kaverini luottavat suuntavaistooni ja kyrillisten kirjainten lukutaitoon sekä kartanlukutaitooni ja kulkevat tyytyväisenä perässä.

Kävelyä tulee ainakin miljoona kilometriä päivässä. Käytämme metroa aamuin illoin, ja hypimme ohi ajaviin kiskobusseihin tai sähköllä toimiviin busseihin. Ostimme ensimmäisenä päivänä heti viikon matkustuskortin metroasemalta. Se maksoin noin kympin ja käy kaikkiin kulkuvälineisiin. Todella halpaa!

Ihmisiä on paljon, mutta ei niin paljon, kun kuvittelin. Toki varsinaisilla turistirysäpaikoilla ei olla edes vielä käyty. Ihmiset kulkevat peräkanaa omissa ajatuksissaan, lukien kirjaa, selaten kännykkää, ees ja taas, ylös ja alas metroasemalta toiselle. Oon kolome päivää kulkenut metrolla ja se alkaa jo riittämään. Miten ihmeessä ihmiset pystyvät kulkemaan vuosikymmeniä tuolla kamalalla kuulonviejärakkineella? Muutenhan täällä metro toimii täydellisesti ja on paras kulkuväline, mutta tulisin hulluksi, jos en pääsisi pyöräilemään paikasta toiseen.

“еда” -ruoka

Ruoka on pääasiassa hyvää. Siis jos ottaa huomioon, että ollaan syöty vain halvoissa paikoissa. Lounasruokaloissa on todella järjetön systeemi. Ihmiset jonottavat ruokaa ja yksi vihainen emäntä kyselee mitä itse kukin haluaa syödä. Ruoka on tarjolla vitriinin takana, se on kylmää ja aina kun joku saa valittua mitä haluaa syödä, niin tämä emäntä länttää ne lautaselle ja nakkaa mikroon ja paukauttaa oven kiinni. Kaikki ruuat näyttävät samanlaiselta ruskeanharmaalta massalta. Mutta kyllä sillä maha tulee täyteen ja maksaa yleensä euroissa n 3 euroa. Tähän hintaan saa lautasellisen perunoita lihan kanssa. Salaattilautasen ja juoman.

Kolmen päivän jälkeen, emme enää voineet syödä koulun ruokalassa vaan oli pakko lähteä toiseen lounaspaikkaan, jossa oli kuitenkin sama systeemi, eipä se muu auttanut kuin taas yrittää hymyillä vihaiselle tätille kauniisti. Muutamassa ravintoloissa ollaan käyty ja ruoka on erinomaista ja halpaa. Kuudella eurolla saat tuorepuristetun mehun, ruoka-annoksen ja salaatin. Todella hyvää! Очень вкусно!

Yhtenä iltana kävimme tutustumassa uuteen jalkapallostadioniin, paikka oli viimeisen päälle hieno ja puunattu siistiksi. Kävimme siinä jossain lähistöllä syömässä ja otin hieman epäillen sushia. Rakastan sushia ja minun on pakko saada sitä kerran viikossa 😊. No se oli hieman erilaista, mutta älyttömän hyvää. Oi kun tulee vesi kielelle vieläkin. Ja hinta oli, siis aatelkaa, vain 3 e! Samanlaisesta annoksesta saa pulittaa Suomessa 15e! Siis Wau!

Stadion ja opiskelijakavereita

Maalimanpyörässä, Thaís, minä ja Jose

Näkymät stadionin lähellä olevalta sillalta

 

Kakut löysimme oikeastaan vasta eilisiltana. Poikkesimme kahville kahvilaan ja meinasimme tulla hulluksi, kun joka paikka oli kakkuja täynnä. Suklaakakkua, juustokakkua, marjapiirakkaa, hedelmäpiirakkaa, hedelmäkakkua, marenkikakkua… Ja hinta oli taas ihan naurettavan halpa, jottain kaks euroa. Ehkä menemme tänä iltanakin…

Pavlova

 

Tässä ensimmäiset kuulumiset, jatkan kun kerkiän kirjoittaa. Opinnot vievät päivisin kaiken ajan ja illat tietekin kuljailemme kadulla –мы гуляем по улице.

Kampuksen puisto

Metsätieteellisen pääsisäänkäynti

Kampus takapihalta, ei ihan niin nättiä kuin etupihalla

До свидания!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

IIK -reissu lähenee! Pietari ja Moskova, täältä tullaan!

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkijasta.

“Уход” -Lähtö

Tästä lähtee meikäläisen blogin kirjoitus. En ole koskaan tätä aikaisemmin tehnyt, miettinyt kyllä monesti, mutta aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. Tälläkin hetkellä pitäisi tehdä viimeisiä kouluhommia. Opettelen vasta näitä kaikkia hienouksia, joten alku voi olla hieman kankeaa, mutta kunhan pääsen tästä perille niin eiköhän se ala sujumaan. Ja jos huomaat jotakin kehitettävää tai vinkkejä, niin ne ovat tervetulleita.

Tänään, Äitienpäivänä, se sitten koittaa! Lähtö Itänaapuriin. No aluksi nyt vain kolmeksi viikoksi Pietariin ja Moskovaan. Siellä on tarkoitus opiskella metsätieteitä Pietarin ja Moskovan metsätieteellisissä yliopistoissa. Opiskelukielenä on englanti, mikä jo sinänsä välillä aiheuttaa minulle ongelmia, saatikka sitten venäläisellä aksentilla puhuttuna. Matkaseurakseni saan Brasilialaisen ja Espanjalaisen opiskelukaverini, eli siinä on kunnon aksenttien sekamelska. Meikäläisen tankeroaksentista puhumattakaan.

Ja tietenkin venäjän kielen puhuminen jännittää, saa nähdä miten se lähtee sujumaan. Jonkin verranhan sitä on tullut jo vuosien saatossa harrastettua, mutta toivottoman vaikealta se välillä tuntuu. En olisi koskaan uskonut, että saan tällaisen mahdollisuuden lähteä jatkamaan opintojani ja vielä itänaapuriin, jonka kieltä olen vahingossa jo opiskellutkin.

Kova homma on ollut lähtöjärjestelyjen kanssa. Mieleen on välillä jo meinannut hiipiä epäilys koko reissun toteutumisesta. Venäjän suunnalta oli aluksi hieman hidasta saada tietoa opiskeluohjelmasta ja majapaikoista. Sitten kun ne alkoivat pikkuhiljaa seljetä, niin junalippua ostamaan ees ja taas ja tietysti sitä ennen kaikki kutsut ja viisumit. Ja välillä nettiyhteydet eivät pelaa ja kielimuuriinkin törmäsimme heti kättelyssä. Eli vaikuttaisi että ihan oikea seikkailu on tulossa 🙂

Ja kesähän sitten pitäisi viettää 1500 kilometriä itään päin syvällä Venäjän sydämessä. Mutta kun kaikki on yhä vieläkin epämääräistä, puolen vuoden viestittelyn jälkeenkin, niin en laita siitä tässä tämän enempää. Voihan se olla ettei se toteudukkaan. Olen aikapäivää sitten jo päättänyt olla stressaamatta. Otan seikkailun kannalta.

Mutta Hiphei kun jännittää nyt! 

Jatkoa seuraa, jos saan nettiyhteydet pelaamaan! До свидания! 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube