Pallontallaajat.net
Valikko

Tanssia tuhannen auringon kanssa, Усть-Цильма näytti kauneutensa!

Kuva: internet

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

 

Matkamuistojen tekijät opastivat mua perinteisessä koristelussa. Olivat haltioissaan kuinka taitava olin! Olin tietenkin ihan mielissään, kunnes kuulin, että yleensä osallistujat ovat lapsia 🙂 Erotatko mun tekeleen?

 

Elämän pienet asiat ja itsestäänselvyydet!

Pienet asiat ja itsestäänselvyydet! Ne tekkee iloiseksi ja aina kun ne ei oo hyvin, koko elämä on huonosti! Huomasin sen taas kerran tällä viikolla. Toki oon huomannut monesti muulloinkin, esimerkkinä juomavesi. Se tuntuu Suomessa niin itsestään selvältä, mutta täällä se ei ole. Tai keskustelukaveri. Tai suomenkieliset uutiset. Tai viileä merituuli. Tai hyvin toimiva vatsa. Tai terveys. Ja vatsatautia oon pelänny ku ruttoa koko reissun.

Olin siis monta viikkoa oottanu, että pääsisin reissuun pohjoiseen ja tämän viikon tiistaina se oli toteutumassa. No paria tuntia ennen lähtöä, alkoi vatsassa hirveä vellominen. Olin täpötäyvessä linja-autossa, kaatosatteessa menossa kohti hotellia ja mietin että mitenhän sinne asti selviän, kun olo alko olla hieman epämiellyttävä. No linja-autossa huomasin, että vieressä olevalla pojalla olo on vielä epämiellyttävämpi. Onneksi arvasin oksennuksen olevan hänellä tulossa ja häivyin liukkaasti kauan odottamaltani istumapaikalta. Niinhän sieltä sitten oksennuksen äänet kuuluivat ja hirveä lemu koko autossa. Oli pakko jäädä pois seuraavalla pysäkillä, keskellä ei mitään. Siinä sitten oottelin jonkin aikaa seuraavaa bussia, ja omakin olo alkoi olla niin huono, että tajusin, etten pysty pidättelemään hotellille asti. Eipä siinä auttanut muu, kuin puikkia Suomalaiseen metsäläistapaan pusikkoon ja panostaa suoli tyhjäksi. Venäjäksi ripuli on nimittäin ”понос” eli panos, jotenkin kuvaava. Yyh. Onneksi seuraava bussi tuli sitten ja pääsin hotellille. Siinä pari tuntia sitten vierähti ravatessa sängyn ja vessan väliä. Ja olin murheen murtama, että jos en pääsekään reissuun. Sinnittelin kuitenkin, enkä lähettänyt viestiä sairastumisestani. Matkan johtajalta tuli viesti, että lähtö siirtyy puolella tunnilla. Se oli mun onni, sillä vatsani rauhoittui juuri silloin. Tärisevänä ja maha kurnien menin ulos oottamaan kyytiä. Ja mää olin niin onnellinen, että maha ei enää ollut kipeä.

Niin sitä sitten lähettiin matkaan. Kello oli puoli kymmenen illalla ja tiesin, että matkaa on kymmenen tuntia, kuoppaisia teitä halki asumattomien seutujen. Minibussi oli täynnä ummikkovenäläisiä. Onneksi matkan johtaja osas muutaman sanan englantia. Hän sanoi minulle sekalaisella venäjällä ja englannilla, että piti minua uskomattoman rohkeana, kun lähdin tälle reissulle. Mietin siinä, tunnustellen huolissani suolistoni lurinoita, että voi kunpa tietäisit kuinka rohkea, ellen jopa hullunrohkea!

Onneksi matka meni hyvin. Tai no olihan se aika kärsimystä yrittää ahtaassa bussissa nuokkua, tie oli niin järkyttävän kuoppainen, että heiluimme kuin heinämiehet pellolla koko matkan. Aamu sarasti joskus kahden maissa yöllä, ja ihailin puolinukuksissa uskomattoman kauniita maisemia ja ohi vilistäviä pikkukyliä. Perillä meitä ootti hieno hotelli. Kirjauduttiin sisään ja nukahettiin välittömästi. Onneksi saatiin kolmen tunnin aamu-unet siinä nukuttua.

Усть-Цильма

Kylä sijaitsee Pechora-joen rannalla, n. 700 km Syktyvkarista pohjoiseen. Ust-Tsilma on yksi Pohjois-Euroopan vanhimmista kylistä ja perustettu vuonna 1542. Kylä olikin aivan valloittava, ihanat vanhat pihapiirit olivat säilyneet, vain siellä täällä hieman pilasi maisemaa kookkaat betonirakennukset, kuten koulu ja kylätalo. Mutta pääsääntöisesti talot olivat hirsisiä kahden perheen taloja, omintakeisia ratkaisuiltaan ja kaikki neliöt hyötykäytössä, kujat olivat hiekkaisia ja joka talon pihalla kasvimaa. Lehmät laidunsivat vapaasti ja hevoset kuljeskelivat rantaniityillä. Joki oli valtavan kokoinen, näytti ihan järveltä ja vastarantaa ei meinannut näkyä. Nyt oli pahimmat tulvat jo laskeneet ja hiekkarannat näkyvissä. Siellä ymmärsin täysin, miksi Venäjällä ollaan niin tarkkoja rantojen suojelusta hakkuissa. Jos rannat hakataan, ne huuhtoutuvat välittömästi seuraavassa tulvassa pois. Maa on hiekkaista ja liikkuvaa, joten muu ei sitä paikallaan pidä, kuin kasvillisuus. Oli hienoa nähdä sellaiset maisemat, niin kauas kuin pystyi näkemään, oli vain tasaista maastoa. Kylän kohdalla oli kuitenkin korkeahko mäki, siihen kylä oli aikoinaan asettunut.

 

Paikallinen pyörätie

 

Illalla mentiin rantahietikolle juhlimaan juhannusta. Ranta oli täynnä perhekuntia, nuotiot loimus, hanurit säesti raikuvia lauluja, lapset juoksi ja ihmiset oli iloisia. Alettiin porista yhden perheen kanssa ja niin sitä kohta istuttiin pöydän ääressä ja emäntä latoi kaikki maailman evväät nokan eteen. Siinä vierähti tunti, jos toinenkin. Isäntä venytteli hanuria ja emännät laulo upeilla äänillään. En tunnistanu lauluja, vaikka ne tutuilta kuulostikin. Ehotin sitten Uralin pihlajaa ja hetihän siihen sävel löytyi ja laulettiin sitä suloisesti suomeksi ja venäjäksi sekaisin, ei se kyllä kovin kaunista ollut 😊.

 

Hepat oli uteliaita. Taustalla tasainen maisema.

 

Kohta kuultiin kilpailujen alkaneen. Mentiin tietysti Viktoria -oppaan kanssa katsomaan. Viktoria on syntyperältään komilainen ja puhuu komin kieltä. Jotenki meillä synkkas alusta asti, ja juttua riitti vaikka kielimuuria olikin. Meistä oli tullut jo ystäviä, liekkö syynä se, että mehän ollaan melkein kuin serkuksia, sillä molemmat kuulumme samaan suomalais-ugrilaiseen kansaan.  Siinä porinoitten lomassa aina muistettiin vertailla suomen ja komin sanoja toisiinsa. Oli kyllä hauskaa kuulla kuinka paljon yhtäläisyyksia on! Niin siellä kilpailuissa oli perinteisiä voimannäyttökisoja; kädenvääntöä, puiden pilkkomista, sahaamista ym. Tietystihän mää oon niin pölijä, että sannoin Viktorialle, että mennäänpä koittaan.   Niihä sitä sitte mentiin ja korvia huumaavat huuto- ja vihellyskannustukset saatiin, kun kuulivat että Suomesta asti oon tullu. Ja toiseksi tultiin ja saatiin hienot pipot! Siinäpä se ilta jatkui aamuyöhön asti ja mullahan on perinteenä mennä aina uimaan ennen nukkumaan menoa, ja niin tein nytkin. Ja sain kuin sainkin kaveriksi sinne muutaman yhtä rohkean komilaisen/ust-silmulaisen/venäläisen.

 

Hanuri raikui ja laulu kaikui. Kulkueessa todella kuulin naisten, syvältä sisältä kumpuavan, soinnukkaan ja mahtavan äänen, vaikka tässä tilanteessa hieman esimakua jo sain! Päässä palkintopipo. Se tulikin tarpeen, sillä ilma viileni äkkiä joen varressa.

 

Усть-Цилемская горка

Ust-Tsilma on kuuluisa “Ust-Tsilem-kukkulat” -juhlasta, jota juhlitaan vuosittain Petrovin päivänä eli se on eräänlainen juhannus. Juuret ovat kuitenkin pakanallisessa menneisyydessä ja alkuperäinen juhla järjestettiin auringon kunniaksi. Juhlapäivänä pukeudutaan upeisiin, auringon kanssa kilpaa loistaviin kansallispukuihin ja lauletaan perinteisiä lauluja ja tanssitaan kansantansseja.

Seuraavat kuvat oli pakko lainata uutisista internetistä, kun ne on niin komeita, ja mulla loppu tallennustila just tuossa vaiheessa.

Perinteet siirtyvät perheessä. Lähde: internet

Ihailtavasti nuorta väkeäkin oli. Lähde: internet


Kulkue lähdössä. Lähde: internet

 

Illalla tutustumamme perheen äiti kutsui meidät harjoittelemaan tansseja illan tanhuja varten. Tanssit olivatkin aika tyypillisiä tanhuja ja nautin täydestä sydämestä saadessani pomppia haitarin tahtiin. Hauskin tapaus oli, kun opettaja nappasi mut näyttämään esimerkkiä kanssaan ja hirviänä posmitti jotakin. En tajunnut hölkkäsen pölläystä. Hän kysyi minulta jotain ja katsoi kuin vajaaälyistä, kun en vastannut mitään. Oli ihan hiljaista ja kaikki viiskymmentä ihimistä tuijotti meitä. Vastasin sitten ihan reippaalla oulun murteella, että emmää kyllä nyt ymmärtäny yhtään mittään! Ja sitten perrään venäjäksi. Kaikki purskahti nauruun ja siinä vaiheessa ei enää kellään ollu epäselvää, että kuka oli kaupungin kuuluisuus tänä vuonna.

Eihän se auttanu ku suostua illan tanhuihin, ne suorastaan pakotti mut. Mua pyörittettiin paikasta toiseen ja otettiin mittaa pukua varten ja ne hulluna taas jottain posmitti. Ymmärsin sen verran, että naiseksi ne mut määritteli, ei ennää neitokaiseksi. Ja sitte ne nauro päälle ja kurttas hammeen tuhannelle rynkylle mun tissien alle ja mulla oli semmone olo, ku viimeksi yli kymmene vuotta sitte viimesillään raskaana. Ne sanoki, että kangasta pittää olla tarpeeksi, jotta mahollinen vauvamaha mahtuu. Mää sannoin, että mullahan on jo kokemusta neljän lapsen verran, niin ne oli aivan ihimeissään. En enää yllättynyt siitä suhtautumisesta, sillä täällähän ei kellään oo neljää lasta. Joku sanoki jossain joskus, että pitäis patsas pystyttää mun kunniaksi.

 

Puku oli kyllä käsittämättömän komia!!

 

Ja niihä sitä sitte tanhuttiin. Yhteensä ehkä 6 tuntia. Hellettä 30 astetta ja saman verran kiloissa kangasta päällä. Ei ne ollu kuulemma muut tanssinu koko aikaa, aina vaan pari tanssia ja sitte lepoa. En kai mää tienny että levätäkki voi, vaan tanssin menemään koko illan. Olivat tulleet yksissä tuumin siihen tulokseen, että on nuo Suomalaiset aika sisukasta väkiä.

 

До свидания! Kuullaan taas!

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

“Ei sitä läheltä nää -Koti-ikävää!”

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

 

 

En tiiä, alkaako yksinäisyys ja ikävä painaa, vai vaikuttaako pitkään jatkuneen hirvittävän helteen jälkeen tulossa oleva matalapaine mielialaani. Tällä viikolla oon saanu itteni usiamman kerran kiinni ajattelemasta, että onko tässä mitään järkeä. Tässä koko opiskelutouhussa saatikka tänne tulossa. Tykkään kyllä olla yksin ja oon aina ollut vähän sellainen yksinäinen sielu, mutta silti rakastan lärpättää kavereitten kans ja järjestää illanistujaisia ja varsinkin osallistua niihin. Täälä on hyvin harvoja ihmisiä kenen kans voi lärpättää, niin välillä tullee semmonen hieman hullu olo, kun lenkillä käydessä saatan puhua yksinään! Täällä kaikki korostuu, kun katon kavereitten kuvia kaikilta mahollisilta festareilta, niin iskee semmonen järetön kateus, että määki haluaisin olla tuolla! Vaikka ehämmää menis välttämättä sinne, vaikka olisin Suomessaki!

Toinen asia mistä unelmoin, on pitsa. Ohuella pohjalla, ja kaikilla mahollisilla mausteilla ja ehkä vielä majoneesia päälle. Ja ehkä makkaraperunat 😊. Oijjoij ku tullee vesi kielelle! Täälä on tosi hyvät ruuat, varsinki hintaan nähen. Tännäänki söin 2 eurolla keittoa, kanaa ja perunamuussia ja salaattia. Mutta ne maistuu kaikki vähä samalle, kun aikansa syö. Ja mulla itellä ei oo pikkukeittiössäni uunia, niin kaipaan uunissa valmistettuja ruokia.


Mihin ikinä meen Se tarttuu takinliepeeseen
En pysty pakenemaan
Melankoliaa

Mitä ikinä teen
Se astuu sisään huoneeseen
Ja soittaa kitaralla
Pientä bossanovaa

Pikajuna yössä kiitää halki tropiikin
Unen läpi kuulen äänet oudon musiikin
Väsynyttä päätä vieraat kuvat kuljettaa

On kauas taakse jäänyt kotimaa
Menen minne vaan
Se minut aina kiinni saa
Ei sitä läheltä nää
Koti-ikävää

-Aki Sirkessalo


No mutta älkää kuitenkaan luulko, että mää oon tyytymätön täällä! Voisinhan mää kirjottaa pelkästään niistä kaikista kivoista asioista mitä oon täällä kokenu. Kaikista ihanista hellepäivistä, upeista ja ystävällisistä ihmisistä, kävelyretkistä, auringonlaskuista, kuutamosta…

Lenin valvoo edelleen lähes joka kylää ja kaupunkia

Kaupunki ylhäältä päin katsottuna. Kiva kahvila kaupungin korkeimmassa rakennuksessa!

Museo oli käymisen arvoinen paikka! Aivan mahtavasti talletettu alkuperäistä komilaista historiaa!

 

Perinteisen käsityön taidonnäyte. Vanhan komilaisen perimätiedon mukaan, maailma on syntynyt ankasta. Joten jos saat tuliaisiksi ankkaan liittyviä tuotteita, olet siunattu.

 

Vanha komilainen savusauna. tuoksui hyvälle.Metsästysmaja tehtiin talveksi kairaan. Se saattoi olla sadan kilometrin päässä kotoa, ja siellä vietettiin monta viikkoa aikaa.Käväisin Pariisissa 🙂 Vanha asuinalue Syktyvkarissa. Hienoja taloja, joskin kunnostuksen tarpeessa useammat. Ja väistyvät uusien talojen alta.

Joka talon pihalla on kasvimaa.

Kerrostalot lähenevät.

 

Tällä viikolla ehkä päällimmäinen ilon tunne on siitä, kun harjoittelu Mondilla loppuu ja reissu on melkeen puolivälissä 😊. Vaikka harjoittelu on välillä ollut todella tylsää ja erittäin raivostuttavaa kielimuurin vuoksi, niin on se kuitenkin antanutkin paljon. Välillä mulla oli semmonen tunne, että en oo ainakaan ammatillisesti kehittynyt yhtään, mutta on täällä nähnyt paljon erilaisia systeemejä ja oon lukenu ja ettiny tietoa Venäjän metsänhoidosta ja hakkuista ym. Se, että olin toivonut oppivani Venäjää lisää, ei oo ainakaan vielä totetutunut juurikaan. Täällä yllättävän moni puhuu englantia, tai ainakin yrittää sitä heti, kun huomaa etten minä ymmärrä jotakin. Oon siis saanu kyllä puhua ja yllätyn joka kerta, kuinka paljon ymmärränkään ja oikeastaan kaikki yllättyvät, että ymmärrän niin paljon. Mutta se oma puhuminen kaipaisi todella paljon enemmän harjoitusta.

 

Suomalaista tekoa. Olipa siinä ihmettelemistä.

Älyttömän mielenkiintoinen päivä. Venäjän WWF, muiden luonnonsuojeluorganisaatioiden ja metsäammattilaisten kohtaaminen.

Täällä maastokohteet on niin kaukana, että en enää ikinä valita mistään ajamisesta.

Tehdaskierros oli todella mielenkiintoista! Sain olla yksin ja suomen kielen taitoinen opas!!

 

 

Oon äärettömän kiitollinen Natalialle siitä, minkä määrän hän on tehnyt työtä tämän vierailuni suhteen. Ja hän kyselee koko ajan, miten menee. Ja pyytää mukaan erilaisiin tapahtumiin.

Tällä viikolla oli yliopistojen valmistujaistilaisuus. Heti huomasin eroavuuden Suomeen siinä, että Suomessa tilaisuudet ovat jotenkin vakavampia. Esitykset ovat hillittyjä ja taiteellisia, kuorolaulua tai pianonsoittoa. Tuolla juhlassa poppi soi korvia huumaavasti ja laulajat lauloivat taustamusiikin tahtiin. Esitykset olivat kyllä kivoja ja juhla juhlallinen ja oli mahtavaa kun mut oli kutsuttu sinne. Opettajien huoneessa saatiin kahvit ja konjakkitujaus!

Natalia järjesti minulle sitten kyydin kotiin eräiden nuorten opiskelijoiden kyydissä. Kyselin, olivatko he menossa illalla juhlimaan ja katsomaan konserttia, he eivät olleet varmoja. Ymmärsin, että Natalia oli pyytänyt näyttämään minulle paikkoja ja ottamaan minua mukaan tapahtumiin. Sanoin kyllä, että minun vuokseni ei heidän tarvitse mennä, mutta toki jos haluavat, niin voin lähteä mukaan.

Viestihän sitten tuli, että oletko valmiina, nyt mennään. Siinä autossa istuessani en voinut olla miettimättä tätä koko reissua ja sen järkevyyttä. Mitä ihmettä minä teen täällä? Istun autossa puolta nuorempien tyttöjen kanssa menossa jonnekin torille katsomaan jonkun nuoren tähden esiintymistä. Minun pitäisi olla kotona omien nuorteni kanssa!

Mutta täytyy kyllä sanoa, että nuoret olivat tosi ihania. Ja minusta oli mukava, kun sain oikeastaan ensimmäistä kertaa todella yrittää puhua Venäjää. Ja kaikki yrittivät ottaa minut mukaan keskusteluun. Sovittiin monta seuraavaa tapaamista, vihdoin joidenkin kanssa saa räpättää! Ja jopa konsertti oli kiva, ja oikeat soittajatkin taustalla! Täällä on kyllä juhlinta täysin erilaista kuin Suomessa. Missään ei näy anniskelualueita ja ihmiset näyttivät olevan konsertissa koko perheen voimin. Poliisit kiertelevät ja käveleskelevät joka paikassa ja ystävällisesti huomauttelevat, jos joku erehtyy esim polttamaan tupakkaa väärässä paikassa. Ja mää oon nähäny täälä vaan kivoja poliiseja!

Metsäinstituutti järjestäytyneenä. Parhaimmille opiskelijoille jaettiin stipendit koko kaupungin katsellessa!

Valmistuneet järjestäytymässä kulkueeseen ainejärjestöittäin.

 

Транспорт -Liikenne

Oon ihmeissäni seurannut tätä liikennekulttuuria. En oo kertaakaan nähäny, että auto EI pysähtyis ennen suojatietä. Siis ne pysähtyy, jo kun ne näkee, että joku ajatteleekaan menevänsä suojatielle. Aina! Lisäksi kaikki on tosi tarkkoja turvavöistä. Kuski ei liikahda ennen kuin kaikilla on turvavyöt. Kukaan ei aja päin punaisia ja kaikki antavat toisille tietä. Kyllä Suomessa olis oppimista tästä liikennekulttuurista. Autokantakin täällä on todella hyvä, sanoisinpa että täällä on hienommat ja paremmat autot kuin Suomessa. Isoja maastoautoja ja citymaastureita on lähes joka toinen auto. Se varmaan kyllä johtuu tiestön huonosta kunnosta, päätiethän on hyviä, mutta sivutiet surkeita. Ja kaupungin kadut kamalan koloisia, paikoin täällä ei voi ajaa suoraan omalla kaistalla, vaan jatkuvasti mutkitellen ja kierrellen kuoppia. Ja bensahan täällä on halpaa, vaikka nuoret valittelivatkin sen kalleutta, se maksaa n 50cnt/l.

 

 

Жара -Helle

Nyt vasta tajuan mitä on mantereinen ilmasto ja sen helteiset kesät. Kun tulin tänne, niin lämmintä oli kahdeksan astetta ja ihmiset kulki toppatakit päällä. Ja Nataliakin varoitteli, että kylmää on. Ajattelin masentuneena viettäväni kylmän ja helteettömän kesän. Otin siis pipot ja hanskat mukaan ja vain yhdet shortsit ja kaks hametta. No nyt viimeiset vajaat kolme viikkoa täälä on ollu ihan hirvee helle. Muutamana päivänä oli yli 40 astetta lämmintä ja muuten kolmessa kympissä. Hotellihuone on kuin sauna, eipä oo tarvinnu hotellin saunaa varata. Joka päivä on saanut pyykätä, kun vaatteita ei oo ylimääräisiä ja ne on hiestä märät koko päivän. Enkä kyllä jaksa uusiakaan ostella. Vaikka olisin halunnu olla enemmän metässä työhommissa, niin kyllä se yks päivä tälle viikolle riitti. Se tunne, kun oot metässä, aurinko porottaa täysillä ja painostavaa hellettä ei pääse mihinkään karkuun, ja kaikki maailman itikat, mäkärät, paarmat, ampiaiset, kärpäset ja punkit ympäröi sua sankkana pilvenä, on sanoin kuvaamaton. Siinä tilanteessa ei voi muuta, kun yrittää seisoa keskellä vaatteita, ettei hikiset vaatteet niin ahistais, ja olla liikkumatta ja ajattelematta niitä ötököitä. Mitä enemmän huidot, sitä kovempi hiki tulee ja sitä enemmän ne pörrää. Yks eteläafrikkalainen kollega sanoikin, että ei voi ymmärtää miksi ihmiset asuvat täällä kauheassa paikassa.

 

Löysin upouudet kierrätysastiat!!

Takapihan kauneutta

До свидания! Lähen syömään, keitin makkarapotut! Ja löysin ruisleipää! <3

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Liika aika, tuo toimeliaan ihmisen vihollinen!

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

 

 

Paikallinen minibussi. Kerran erehyin kyytiin ja matka oli niin hikinen ja tuskainen, että toista kertaa en erehy.

 

Mää oon visiin jo tottunu täälä olemiseen. Vaikka tää kaupunginosa on musta edelleen hirvittävän ruma, niin en enää joka kerta masennu, kun lähen kävelylle. En voi ymmärtää täkäläisten kerrostalojen rumuutta. Toinen toistaan ankeampia, hirveän värisiä harmahtavankukertavanrusehtavia ja mitä mielikuvituksellisempia kötöstyksiä jokaisen parvekkeen lasituksissa. Tulin siihen tulokseen, että täällä ei ole juuri minkäänlaista rakennusvalvontaa tai talot eivät ole taloyhtiömuotoisia, sillä kukaan ei välitä, jos joku parveke on tippumaisillaan tai talon seinästä tipahtelee tiiliä kävelytielle. Joissain taloissa oon kyllä nähny, että seinien halkeamia on paikkailtu, tai seinää maalattu, tai mikä karseinta, ruiskutettu uretaania ulkoseinään ilmeisesti lisäeristyksen toivossa.

Asukkaat ovat silti ylpeitä asuinalueestaan ja iloisia täällä asumisesta. Kun minulta kysytään, miten olen viihtynyt täällä ja miltä kaupunki vaikuttaa, vastaan aina, että hyvin viihdyn ja luonto on kaunis. Sehän todella on kaunis, mutta sinne on vaan niin hankala päästä, kun ei täällä voi tuosta vaan poiketa polulta. Itse Syktyvkarkin on paikoin aika masentava paikka, mutta on siellä todella hienoja vanhoja rakennuksia ja yleisilme on kohtalaisen siisti. Ja uusia, ylellisen upeita tornitaloja näyttää sinnekin olevan rakenteilla lukuisia, toisaalta harmi kun ne sympaattiset puutalot joutuvat väistymään.

 

Toisen maailmansodan uhrien muistopäivänä, tunnelma oli koskettava. Suru ja murhe on sama rajan toisellakin puolella.

 

Näin tänään eka kertaa, että ruohoa leikataan. Täällähän ei varmaan tiedetä, että on olemassa esim. päältäajettavia leikkureita, vaan miehet leikkasivat siimaleikkureilla ruohoa. No pääasia, että tuli siistiä jälkeä! Jos mää olisin täällä päättäjä, ostaisin kunnon leikkurit ja laittaisin tyypit töihin, niin päästäin noista samperin jättiputkistakin pikkuhiljaa. Niitten hävittäminen vaan on sitten taas astetta töisevämpää kun se vaatii täyden suojavarustuksen, ettei nestettä vaan pääse roiskumaan iholle tai silmiin. Nyt on kuitenkin huomattavissa, että kesä on tullut tänne ja sen myötä kukkaistutukset joka paikkaan. Venäläisethän rakastavat kukkia, ja istutukset ovatkin kauniita. Ne eivät vaan aina pääse ihan oikeuksiinsa, kun kukkapenkit saattavat olla puistoissakin keskellä voikukkapöheikköä tai ankea infrastruktuuri imee niistäkin kaiken kauneuden sisäänsä.

 

Virallinen junaradanylityspaikka. Takana niin ankea asutusalue, että toista kertaa en mene.

 

Вторая неделя -Toinen viikko

Tällä viikolla koin muutaman kerran täydellisiä voimattomuudentunteita, sekä raivon tunteita, sekä mahtavaa onnistumisen tunnetta. Emme edelleenkään kommentoi Mondin harjoitteluohjaajan Vasilin kanssa mitenkään onnistuneesti ja se turhauttaa mua varsin paljon. Mua raivostuttaa sellainen, että mua ei kuunnella, kun on muka niin kiire, tai että sanotaan toista ja sitten tehdään toista. Ymmärsin, että tämä viikko piti olla kokonaan maastotyötä, mutta ei, tein toimistolla täysin turhauttavaa kuviotietopäivitystä alkuviikon. Tiedän kyllä, että Vasili on aidosti kiinnostunut saamaan tietoa Suomalaisesta metsänhoidosta ja erityisesti metsien uudistamisesta, mutta mitä hyötyä niitä on toimistolla tehdä. Tällä viikolla siis mun työksi tuli ilmeisesti (kun en oo ihan varma ymmärsinkö oikein) tehdä yhdelle metsäsuunnitelmalle kuviokohtainen päivitys, siten että uudistusaloille pitää tehdä mun oma ehdotus, että miten tekisin Suomessa. Jummijammi, ku en tajunnu edes niistä taulukoista mitään, ku ne oli tietty venäjäksi ja sitte ku aloin tajuamaan, niin huomasin niissä virheitä ja menin ihmeissään kyselemään Vasililta joka sitten katseli niitä vielä enemmän ihmeissään. Ja olinpa vähän kuitenkin ylpeä itsestäni, kun löysin pari perustavaa laatua olevaa virhettä, niin että kartat piti tulostaa sitten uusiksi koko suunnitelmaan.

Toisena päivänä menin sitten kysymään heti aamusta, että eikö niillä tosiaan oo karttoja digitaalisessa muodossa, jonne voisin suoraan tehdä ehdotuksen klikkaamalla kuviota.. ei taida olla.. nyt sitte hästään exelin ja accesin ja peedeeäffien kans. Ja inhoan sitä hommaa. Kotimatkalla ku kävelin, niin olin vähän pettynyt, et jos tää kolme viikkoa on sitten tätä. Kun ymmärsin viime viikolla, että olemme koko tämän viikon metsässä. Ja nyt kun kysyin, että eikö me tosiaan mennäkkään metsään, niin Vasili vastas, että jos haluat, niin voidaan mennä! No kävellessä päätin, että teen vaikka yötäpäivää hommia, mutta tuota tehtävää en kauuaa kattele!

Keskiviikkona sitten sanoin, että nyt pittää päästä mettään. Vasili sanoi, että no näytä kartasta mihin haluat. Siis mitä? Tässä on siis 67 000 hehtaaria ja mun pitäis näyttää että mihin mennään? Osoitin sitten summassa jotakin kohtaa ja sanoin että no mennään tuonne tai jos sulla on joku parempi paikka niin voit viiä mut sinne. No ymmärsihän Vasili sitten, että joo ehkä mää en ossaa ihan tuosta vaan sanoa että minne kannattaa mennä.

Sitte mentiin hakkuita kattomaan.Sattui onneksi sadepäivä keskelle helleviikkoa. Körryyteltiin ja ryskättiin pari tuntia autossa, että päästiin mettään ja hakkuut näytti melkeen samalta ku Suomessa, mutta kuitenkin täysin eriltä ja mittakaava on jotain käsittämättömän isoa. Ja lähettiin takasi ja ryskättiin taas pari tuntia että päästiin takasi. Siinä noin niinku lyhykäisyydessään. On mulla siis paljon siitä tarinaa, mutta ei sitä varmaan muut jaksa lukia ku mettäammattilaiset, niin en taija sitä tähän laittaa. Sen verran ehkä, että kun tulin tänne, niin ajattelin kysellä ja puhua harvennusten puolesta. No hetihän mää näin, että kun täälä hakkaamattomat metät on semmosia, ettei niihin oo pariin sataan vuoteen koskettu, niin eipä niissä juuri oo harvennettavaa. Ikivanhaa haapaa ja koivua ja kitukasvusta kuusta. Sikspä täällä suurin osa hakkuista on avohakkuita ja myös lakikin hankaloittaa harvennusten tekemistä. Mutta sen verran kuitenkin päästiin keskustelun makuun, että Vasili oli erittäin kiinnostunut kuusen luontaisesta uudistamisesta rehevillä alueilla, ja että jos sen myötä hieman helpommalla pääsisi tuon valtavan haapaongelman kanssa ja aikoikin sitä enemmän tutkiskella. Kyseisen kohteen pinta-ala oli 41 hehtaaria ja sitä tekee kolme hakkuuketjua arviolta 10 päivää  ja kokonaiskertymä on 10 000 m3. Hieman kyllä, vaikka metsäammattilainen oonkin, harmittaa nuo hirvittävät avohakkuut. Sekin kymmenvuotissuunnitelma, mitä oon toimistolla käsitelly, on 67 000 hehtaaria, ja kaikki avohakkuuta. Huh huh. Ja ne tiet. Missään Suomessa ei oo tommosia mettäteitä ku täällä. Anteeks vaan, mut kyllä Suomen puutavarakuskit pääsee helpolla 😀

Uusi tie työn alla. Täällä tukirakenteina käytetään tukkeja ja pintamateriaalina hiekkaa. Kumpaakin materiaalia on ja ne on lähes ilmaisia.

 

“Metsäkylä” josta käsin miehet kulkevat töihin ja hommat organisoidaan. Kuvassa johtajan parakki.

 

Kyliä on n. 7, tässä kylässä oli n. 15 parakkia ja jokaisessa parakissa 8 miestä. Työputki on 15 päivää työtä, päivä ja yövuoroissa ja 15 päivää vapaata. Ruokala, sauna ja ulkohuussi. Paikat täydellisessä järjestyksessä ja siistinä!

 

Tienrakennustietoja

 

Perjantai oli ehkä paras päivä! Mun piti mennä paikalliseen metsäinstituuttiin tapamaan tämän koko harjoittelun koordinaattoria Nataliaa ja kolmannen vuosikurssin oppilaita. Vastaanottohan oli mitä mahtavin. Siellä oli professorit käsi ojossa innoissaan ja ujot oppilaatkin kiltisti pulpeteissaan. Onneksi olin älynnyt valmistautua, vaikka koordinaattori ei multa mitään pyytänytkään, ja olin valmistanut esitelmän mun työstä ja yleisesti Suomen metsätaloudesta. Siinähän vierähtikin sitten puoltoista tuntia, kun ne niin innoissaan kyseli ja kuunteli ja Natalia tulkkas taukoamatta. Siis minä, ujoistakin ujoin ja surkian huonon englanninkielen omaava ja esiintymistä vihaava, nautin suunnattoman paljon, kun sain kertoa työstäni ja näyttää hienoja valokuvia. Ja ilmeisesti innostukseni tarttui, sillä tunnelma oli todella hyvä. Vanha professoriherrakin oli niin mielissään, että toi minulle jälkikäteen kirjan venäläisestä metsien vesitalouden hoitamisesta, jonka lupasin joskus yrittää lukea, sillä tietenkin se on venäjäksi kirjoitettu. Ja olisittepa kuulleet sen innostuneen huokauksen, kun minulla oli vielä opiskelijoille lippalakit tulijaisina! Ja he olivat niin mielissään, kun puhuin heille, että tehkää kaikkea mitä haluatte, menkää ja matkustakaa ja oppikaa, sillä teillä on kaikki mahdollisuudet edessänne! Ja opettajat hymisivät mielissään. Varsinkin tytöt olivat erittäin kiinnostuneita naisen työmahdollisuuksista ja olivat ihmeissään, sillä täällä maastohommat ovat vielä miesten hommia. Ehkä sain jotkut innostettua Joensuuhunkin opiskelemaan, ainakin ensi viikolla joku oppilas halusi vielä tavata ja kysellä lisää. Ja ensi viikon valmistujaisjuhliin ja diskoon sain myös kutsun!

 

Huomatkaa MHY -lippikset!

 

Metsäinstituutti, Сыктывкарский Лесной Институт, oikein viihtyisän oloinen paikka!

 

Hieno idea päällystää metsäinstituutin ankeat pylväät koivun rungon näköiseksi!

Время -Aika

Oon ehkä ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenviiteen vuoteen ollu näin kauan yksin. Mitä ihmettä ihmiset tekee, jos niillä ei oo lapsia tai lemmikkejä tai puolisoita tai ystäviä tai mitä tahansa kenen kanssa touhuta? Onneksi mulla on täällä hyvä netti. Tulisin muuten hulluksi. Ja oon käyny lenkilläki joka päivä vähintään 8 kilometriä. Mutta elekää huolestuko, en oo menettänyt varmaan yhtään grammaa oman hyvän elintasoni tuotoksesta, eli läskistä, sillä ruoka täällä on ihan yhtä hyvää kuin kotonakin.

Nii ja oon illat pitkät teheny tuota mut järkyttävän tylsää ja ankeaa ja vihattavaa taulukkotyötä. Ja se on valmis.

Tämän juhannusviikonlopun aioin nyt viettää kärvistelemällä helteessä, täällä on nyt n.30 astetta, katsomalla yöt läpi leffoja ja juomalla halpaa päärynälimukkaa sekä syömällä salmiakkia, sitä mulla on monta pussia varastossa. Natalia kyllä yritti järjestää minulle kyytiä mökillensä, mutta se ei näköjään onnistunut. No onhan tässä viikonloppuja aikaa.

 

Tai jos kävis laulaan paikallisessa karaookkebaarissa Tsingiskaania!?

До свидания! <3

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Mahtipontista juhlintaa!

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.
третий день -kolmas päivä

Päätin lähteä kaupungille. Latasin hotellilla sellaisen appsin, josta näkee paikalliset bussiaikataulut. En silti ollut ihan varma mistä se menee ja seisoskelinkin jonki aikaa väärällä pysäkillä. En millään olisi halunnut kysyä keneltäkään, enkä kehdannut vaihtaa puolta, vaikka ymmärsin että seison väärällä puolella. odottelin, että ihmiset nousevat bussiin ja vaihdoin sitten toiselle puolelle. Kysyin heti yhdeltä nuorelta tytöltä mikä numero menee kaupunkiin, mutta hän ei osannut sanoa, tai siis minä en osannut varmaan kysyä tarpeeksi selvästi. No oikea bussi tuli sitten ja sillä pääsin. Kaupungilla ei ollut oikeastaan mitään, tai no markkinat oli, mutta siellä oli täysin samaa krääsää mitä suomessakin. Yritin etsiä paikallista käsityötä, mutta en löytänyt. Käveleskelin ympäri kaupunkia kymmenen kilsan lenkin ja palasin sitten bussilla takaisin. Bussi maksaa 20 ruplaa eli jotain 25 centtiä, sama matka Kempeleestä-Ouluun maksaa melkein 5euroa!

 

vanhoja taloja, väistyvät pikkuhiljaa jättikerrostalojen alta

 

Huomasin kuitenki puhelinkaupan ja päätin siltä seisomalta ostaa paikallisen sim-kortin. Voi hitsit, että se oli vaikeaa, mutta selvisin! Myyjä oli tosi kiva ja eräs avulias asiakaskin, joka esitteli sitten itsensä Nataliaksi, yritti kovasti auttaa, mutta ehämmää ymmärtänyt juuri mittään. Sen verran kuitenkin, että passi piti antaa ja osoitetta kysyivät ja mikä huoneen numero, jonka sentään osasin sanoa, vaikka piti korjata pariin kertaan. Ihme kun jonain päivinä ei vaan tajuu!! No mut nyt on netti kännyssäkin. En kyllä tiiä kuin kauan se toimii ja pittääkö mun ens kuussa ladata jostaki lissää, no kaippa se seleviää.

четвертый день -neljäs päivä

Ensin aattelin, että makaan koko päivän huoneessa ja katon elokuvia. No onneksi kuitenkin älysin kattoa netistä, että onko kaupungilla mitään tapahtumia, koska tänään on Sykyvkarin kaupungin päivä. Ja Venäjän kansallispäivä. Lähin siis heti aamupalan jälkeen harmaaseen ulkoilmaan ja köröttelin bussilla kaupunkiin. Kaupungilla oli täysi hulina päällä ja satuin parahiksi seuraamaan, kun kulkue saapui teatteriaukiolle. Kulkueessa oli edustettuna kaikki koulut, urheilujoukkueet, etniset ryhmät, poliisivoimat, ensiapu ym kaikki mahdollinen. Värikästä ja iloista porukkaa oli hauska katsella.

 

 

Vaeltelin koko päivän paikasta toiseen ja tapahtumia olikin ihan joka puolella. Siinäpä se vierähti 7 tuntia. Oli vahvin mies -kilpailua, musiikkia laidasta laitaan, hevosajelua, markkinoita, puheita, puheita, huutoa ja puheita. Oli kohtalaisen mahtipontista juhlintaa. Musiikki soi niin kovalla, että se raikui monta korttelia kauemmas, koko kaupunki siis raikui. Ja lähekkäin saattoi olla pop tähti ja siinä sadan metrin päässä eläkeläisten hanurikerho. Ja kaikelle musiikille tunnusomaista, että se tuli taustanauhalta, paitsi laulu, ja siis ihan täysillä. En tajua miten ne ihmiset pystyivät kuuntelemaan sitä siinä edessä. Mun oli pakko mennä sadan metrin päähän kuuntelemaan.

En jaksanut enää rock konserttiin jäädä, se olisi alkanut vasta parin tunnin päästä klo 20. Vaikka kivaa olikin, niin täytyy tunnustaa, että hieman tylsää oli yksin. Parahiksi kun tulin hotellille, niin alkoi vesisade. Huomenna alkaa sitten harjoitteluhommat. Oli tosi hyvä juttu, että tulin pari päivää aikaisemmin. Hyvin oon ehtiny tutustua kaupunkiin ja ympäristöön.

 

Пятый день -viides päivä

En tiiä onko se hyvä vai huono asia, kun mua ei jännittäny ollenkaan. Aamulla heräsin normaalisti ja aamupalan jälkeen hyppäsin kuskin (samainen Sirjosa) kyytiin. Vettä satoi kaatamalla. Perillä mua vastaan tuli Vasily Chuprov, joka on metsätalouden suunnitteluosaston päällikkö. Musta näytti, että Vasilia jännitti paljon enemmän kuin mua, ilmeisesti englannin kielen käyttäminen oli hieman ruosteessa. Ymmärsin kyllä ihan hyvin hänen puheensa, mutta Vasili vaikutti niin kiireiseltä mieheltä, että meinasi tuskastua oman puheensa hitauteen. Niinpä emme loppujen lopuksi paljoa puhuneet, painelimme vauhdilla rakennuksesta toiseen ja minä yritin henkihieverissä kipittää töppöjaloillani perässä :D. Piti saada leimaa ja lupaa ja leimaa ja lupaa… ja istuttiin katsomassa vartin mittainen turvallisuusvideokin ja huomasin kuittauksista, että viime viikolla oli ainakin kaksi suomalaista käynyt katsomassa kyseisen videon. No kulkulupa heltisi ja saan nyt ihan itekseni kulukia porteista.

Käytiin läpi loppuviikon aikataulua ja tutkailtiin yhen alueen metsäsuunnitelmaa. En oo ihan varma, mutta ymmärsin niin, että minä kuljen suunnittelijan mukana koko ensi viikon ja teen suunnitelmaa omalla tavallani. Sitten kasaamme suunnitelmat ja vertaamme mitä eroavaisuuksia on. Mua yllätti, kuinka paljon Vasili tiesi Suomalaisesta tavasta tehdä suunnittelua ja että meillä metsätyypit luokitellaan Cajanderin kehittämän luokitusjärjestelmän mukaan, jossa aluskasvillisuuden tunnuskasvit määrittävät luokan. Se on hieman erilainen tapa, kuin täällä käytetään Sukatševin kehittämää metsätyyppiluokitusta.

 

Työmaata

 

Kielimuuri oli kuitenkin koko ajan melkeen silmin nähtävissä. Mää kyssyin jottain ja Vasili yritti selvittää. Välillä siinä kävi tulkkikin ja tulkki selitti aikataulun ihan eri lailla kuin Vasili. En enää kehdannut kysyä ja tarkentaa, kun tuli ihan tollo olo. Yhtäkkiä Vasili sitten ilmoitti, että nyt lopetamme. Kello oli jotain 11 kun lompsin parin kilsan matkan kotiin. Repussa oli kaikki turvavaatteet ja hirveä metsäsuunnitelmatiiliskivi kahlattavaksi läpi. En oikein ymmärtänyt, missä käytän noita kamppeita. Vasili sanoi, että joka paikassa, mutta en taatusti laita niitä metsään! Joitakin hikikumppareitakin ne mulle yritti tarjota, mutta sanoin että mulla on omat haikingbootsit.

Täytyy kyllä nyt sanoa, että hieman on usko omiin kykyihin hukassa, sen verran pihalla olin tänä päivänä. Mutta jospa se siitä, kun metsään pääsen sitten suunnittelijan kanssa. Vasili tuumasikin, että kyllä tämä tästä, kolme viikkoa on pitkä aika! Muistin sitten antaa Vasilille tuliaisiksi Fazerin sinisen ja Mhy Oulun Seudun lippalakin, ihanhan tuo näytti tykkäävän. 🙂

Illalla oli kuitenkin pakko nöyrtyä ja laittaa tekstiviesti ja tarkentaa aikataulua. Ja kyllä meinas hävettää, kun olin jo soittanu kerran, mutta kun en saanut Vasilin puheesta mitään tolkkua.

 

Монди Сыктывкарский ЛПК – Mondi Syktyvkar, entinen Syktyvkarski Lesopromyšlennyi Kompleks

Jonkin verran sain kuitenkin kaiveltua tietoja firmasta, jossa oon nyt harjoittelussa. Mondi on monikansallinen metsäjätti, joka osti täältä Syktyvkarista valmiin tehtaan vuonna 2002 ja korjasi sen vastaamaan omia vaatimuksiaan. Tehdas onkin varsin nykyaikainen ja toimistotilatkin siistitty hienoksi. Välillä kaupungissa tosin tuoksahtaa sellutehtaan tuoksu, mutta nyt en ole pariin päivään sitä haistanut. Tehtaalla on pari hienopaperikonetta, yksi sanomalehtipaperikone sekä yksi kartonkikone. Tehtaan vuosikapasiteetti on 830 000 tonnia paperia ja 550 000 tonnia selluloosaa. Se työllistää suoraan noin 5000 työntekijää ja epäsuoraan saman verran.  Se tuottaa erityisesti toimisto- ja painopaperia sekä pakkauskartonkia, ja vastaa erikoisalallaan noin 40 %:sta Venäjän tuotannosta. Eli aika isosta yksiköstä on kyse. Mondi näkyykin erityisesti täälä Etshwan kaupunginosassa, esim urheilukenttä ja tietääkseni poliklinikka on Mondin sponsoroima.

Täällä Venäjällä ei siis yleensä omisteta metsiä, vaan ne vuokrataan valtiolta. Mondilla on tällä hetkellä kolme isoa kohtalaisen yhteneväistä metsien vuokra-aluetta, joissa vuokra-aika on enintään 49 vuotta. Pinta-alaa on yhteensä 2,1 miljoonaa hehtaaria, jossa puuston kokonaismäärä on 200 miljoonaa m3, ja vuotuinen sallittu hakkuumäärä on 5,1 miljoonaa m3. Tämän määrän perusteella Mondi maksaa hallitukselle jonkin summan, muistaakseni miljoona ruplaa. Voi olla, että en muista kaikkia oikein, mutta jotain tuota luokkaa se oli. Vuotuinen hakkuumäärä on kuitenkin n. 3,5 miljoonaa m3, josta tukkia on hieman alle miljoona ja loput kuitua ja polttopuuta yms. Metsäkoneketjuja on 29, kaikki hakkuut tehdään koneilla. Lähes kaikki puut kuljetetaan autoilla, joita on yli 240 ja vain 4-7% menee rautateitä pitkin. Ennen oli myös uittamista, mutta se lopetettiin, kun se on niin kausittaista ja riskialtista ja he eivät halua lisätä vesistöjen kuormitusta enempää.

 

шестой день -kuudes päivä

Eilen mulle sanottiin vaan että kuski tulee hakemaan hotellilta ja että tulee olemaan pitkä päivä. Tottakai käsitin, että on maastopäivä ja panin maastokamppeet päälle. Kun hyppäsin autoon, niin kuski länttäs mulle käteen nivaskan paperia ja otsikkona oli GIS-testi. Olin että whaaat, mikä testi, missä? Selailin pumaskan läpi ja tulin siihen tulokseen, että hupsistakeikkaa mihinkähän sitä joutuu. Oonhan tietysti käyttäny kaikenmaaliman GIS ohjelmia, mutta tämä pumaska vaikutti aika oudolta. No kun pääsin perille, niin hoksasin heti, että mullahan ei oo tietokonetta. Ja olin nimenomaan kysynyt, että tarvinko tällä viikolla tietokonetta, ja en kuulemma tarvi! No toisaalta se kone olisi ollutkin turhaa, kun nettiyhteys oli niin surkea. Tilanne oli aika absurdi, kun kaikki vain touhusivat omiaan, ja vasta kun itse aloin kyselemään, että mikä on homman nimi, niin alkoi selvitä, että tyypit olivat olleet jo eilisen päivän kurssilla ja käyneet maastossa ottamassa pisteitä ym. Ja minullahan ei tietenkään ollut mitään pisteitä. Kukaan ei siis esitellyt itseään minulle, mutta havaitsin pian pari opettajaa ja he kyllä sitten antoivat tietokoneensa minulle, jotta sain skrollata google earthia ym. Hohhoijaa, siinä sitten olin kuunteluoppilaana maastokamppeet päällä ja ketutuspatti varmaan näkyi aika kauas.

Lounaan jälkeen oli hieman järkevämpää ohjelmaa, kun Silver Taiga ja Mondi esittelivät omaa GISsin käyttösysteemiään. On täällä kyllä niin täysin eri tilanne kuin Suomessa! Suomessa on maailman parhaat kartat ja melkeenpä joka kivikin merkitty sinne. Oon yrittäny löytää hyvää venäläistä karttasovellusta, mutta en oo ainakaan vielä löytäny, tuo maps.me toimii ihan kohtalaisesti kaupungissa ainakin. Täällä on hyvä, jos yksi iso tie näkyy kartassa, ei puhettakaan korkeuskäyristä tai poluista muualla kuin kaupungissa. No toki firmoilla alkaa kuulemma olla omia karttoja, ja hyviä karttoja varmaan onkin, en oo nähäny, mutta hehän eivät jaa niitä sitten kenellekkään! Satelliittikuvat kuitenkin ovat kaikkien käytössä ja niitä pyöriteltiinkin Google-Earthissa. Loppukeskusteluissa tuli ilmi, että nämä tyypit olivat sertiauditoijia ympäri Venäjän ja yksi oli Kamerunista asti. Heillä oli kova halu kehittää asioita ja erityisesti pari venäläistä auditoijaa oli kovasti sitä mieltä, että valmiit kartat tulisi olla avointa tietoa kaikille.

Kurssin loputtua oltiinkin jo hyviä ystäviä keskenään ja lähettiin kaupungille katsomaan ensimmäistä jalkapallomatsia. Syötiin ja juotiin firman piikkiin ja ilo oli ylimmillään kun Venäjä voitti. Siinä mietiskelin lähtöä sitten kun väsytti jo, mutta sivukorvalla kuuntelin juttuja mm. USA:n presidenteistä, antidoping toiminnasta ja Krimin tilanteesta, ja olin kyllä totaalisen hämmästynyt keskustelun laadusta ja miten aivopestyä porukkaa osa tyypeistä oli! Mutta en jaksanut alkaa kommentoimaan, katselin vain, kun Toveri P tyytyväisenä ja maireana hymyili televisiossa. Jotenkin en jaksanut siihen voitonhuumaan innostua ja painelin ulos. Siinäpä tulikin hyvänlainen iltalenkki, kun tie, jolla bussipysäkki on, olikin suljettu ja jouduin muutaman kilometrin lompsimaan niillä haikkingbootseilla. Ja menin aika kovaa vauhtia, kun en ollut varma aikatauluista, hieman jo ehdin harmitella, että miksi kieltäydyin tarjotusta taksista. Mutta kun minä tuppaan olemaan välillä hieman itsepäinen puupää ja olin päättänyt selvitä itse kotiin, niin mitäpä sitä muuttamaan.

 

седьмой день -seitsemäs päivä

Mulla oli aamulla kello soimassa 6.30, jotta ehin 7.15 tulevaan kyytiin. No tietenkäänhän en herännyt vasta kun tasan seitsemältä. Joutusa kun oon, niin olin autossa 13 minuuttia yli, tukka kammattuna, hampaat pestynä ja aamupala syötynä. Aika reipasta! Siitäpä sitten mentiin hakemaan eilisiä kurssikavereita ja lähettiin maastoon. Kohde oli kuulemma aika lähellä, mutta täällä pitkien etäisyyksien maassa, jos kohde on alle 300 kilometrin päässä, niin se on lähellä. Eli pari tuntia ajelimme, ennen kuin olimme kohteessa.

Olin jo pari päivää aatellu, että voiko maanpäällä ankeampaa paikkaa olla, kun tämä paikka. Kaikki näyttää surkealta ja ankealta ja hoitamattomalta, erityisesti kaupungin laitamilla. Tuntuu, että se ankeus painaa ihan kumaraan ja ei saa kunnolla hengitettyä. Siksipä olin niin riemuissani kauniista maisemista, joita ihailin koko parituntisen. Pieniä maatiloja, kyliä, eläimiä, viljelyksiä. Kaikki sopusuhtaisesti maisemaan sulatuen. Siitä kuvasta puuttuivat ne hirveät betonikompleksit ja ruostuvat röttelöt, joita olen oppinut inhoamaan jo muutamassa päivässä. Kaikki näytti siistiltä ja huolella hoidetulta. Toivottavasti saan mahdollisuuden joskus ottaa jonkun kuvan, nyt en uskaltanut pyytää pysähtymään, kun Vasili ajoi tuhatta ja sataa koko matkan. Melkoista höykkyytystä välillä, vaikka tie olikin todella hyväkuntoinen.

Ensimmäinen käyntikohde oli Mondin taimitarhalla. Olipa hieno paikka ja niin tutun näköistä. Tarha kasvattaa 8 miljoona tainta vuosittain. Tämä kevät on hieman myöhässä aikataulusta, kun talvi on oikeastaan vasta loppunut. Mutta kasvihuoneissa oli aivan upeita taimenalkuja kasvamassa ja tädit siellä näyttivät pakkaavan ensimmäisiä taimia asiakkaille. Istutuskausi ei ole vielä alkanut, koska metsissä on vielä niin paljon vettä lumien sulamisen jäljiltä.

Katoppa kö on samanlaisia ku meillä

 

Maastokohteilla tarkastelimme oikeastaan koko päivän erilaisia uudistamismenetelmiä ja taimikonhoitokohteita. Mondi uudishakkaa vuosittain n. 16 000 ha ja siitä kolmasosa uudistetaan luontaisesti jättämällä n. 10 siemenpuuta hehtaarille ja muokkaamalla maa kaivinkoneella. Lopusta pinta-alasta uudistetaan istuttamalla pohjoisosassa 6% ja eteläosassa 10%. Kaivinkoneella tehdään mättäitä 700-1200 ja joka mättääseen istutetaan n. 3 tainta. hmm…

Taimikonhoitojen tekeminen on aloitettu täällä muutama vuosi sitten. Täällä on ongelmana haavan nopea leviäminen ja se tukahduttaa kaikki muut taimet. Siksipä Mondikin on joutunut käyttämään Round uppia taimikoissa. Kävimmekin katsomassa erilaisia koealoja, jossa round uppia oli käytetty eri tyyleillä ja vaihtelevalla menestyksellä. En oikein itse tykkää siitä myrkkyjen levittämisestä, mutta toisaalta näin kyllä kuinka hankala tilanne lähes kaikilla uudistusaloilla on. Paras kohde ehkä oli, jossa round up oli laitettu suoraan haavan kantoon ja siten saatu estettyä vesominen.

Vasili puhui taukoamatta, venäjäksi tottakai. Yllättäen ymmärsin aika hyvin. Ilmeisesti käymäni Venäjän metsäterminologia -kurssi oli kuin olikin tartuttanut päähäni metsäterminologiaa, vaikka kurssin numero ei kovin hyvä ollutkaan. Ehkä käyn sen uusimassa syksyllä..

 

Haavan kantoja, joihin oli ruiskutettu round uppia, sekä etualalla muokkausjälkeä.

восьмой день -kahdeksas päivä

Pikkusen nousee tuo lämpötila

Tänään on ensimmäinen kesäpäivä. Lähin heti aamulla ulos, tarkoituksenani oli vihdoin päästä tutkailemaan joenrantaa. Olin jo yhtenä päivänä yrittänyt, mutta matka tyssäs tulvivaan jokeen, silloin tie oli poikki ja tulvivan veden luona epämääräisen näköistä porukkaa, joten jätin yrittämisen siltä päivältä. Tänään oli kuitenkin niin loistava keli ja luvassa lämmintä, että päätin lähteä yrittämään. Vastaantulevat ihmiset katsoivat minua kuin kummajaista tai järkensä menettänyttä, kun olin pukeutunut vain capreihin ja t-paitaan. Kaikilla muilla ihmisillä oli toppatakki päällä. Lämmintä oli kuitenkin jo 15 astetta ja aurinko helotti täysillä. En kyllä ymmärrä miten kaprit ovat muka vähemmän vaatetta kuin minihameet, jotka ovat täällä todella yleisiä, ehkä se oli se t-paita 😊.

 

 

No mun seikkailu meinas taas saada nolon lopun, kun vastaan tuli isä kahden lapsensa kanssa ja sanoi, että tie on poikki. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa ja yrittää. Pääsin loikkimalla ja koikkelehtimalla yli mutaisten rapa-alueiden, onneksi joku oli raahannut muutaman pajun ja muuta roinaa niille kohdille. Vihdoin kun pääsin rantaan, tunnin reippailun jälkeen, se oli kyllä hieman pettymys. Hienoa valkoista hiekkaa oli vaikka kuin paljon, mutta eipä juuri muuta. Joskus aikoinaan oli näköjään jotakin ollut, kun betonilaattoja oli siellä täällä ja joitain koppien jäännöksiä. Mulla oli tarkoitus istuskella sielä ja lukea, mutta jotenkin se nyt ei viehättänyt. Lähin siitä sitten kävelemään eteenpäin joenvartta pitkin, kun siinä näytti polku menevän. Ja voi miten kaunista maisemaa sillä tuli vastaan. Upeita rantaniittyjä täynnä kukkia, tuomi täydessä kukassaan tuoksuvana ja kirkkaan sininen joki! Yllättävän kovasti se näytti virtaavan, vaikka olin ajatellut sen olevan matala ja hitaasti virtaava. Virran voima näkyikin joentörmillä, joita vesi kuluttaa koko ajan ja törmät ovat jatkuvassa sortumistilassa.

 

 

Kävellessäni ylhäisessä yksinäisyydessäni, kuulin yhtäkkiä ääntä edestäni. Ujous meinas iskeä ja hipsin hitaasti eteenpäin ja näinkin kaks miestä kalastushommissa. Koirakin näytti olevan mukana ja se hyppeli iloisesti mua vastaan ja pakkohan mun oli sitte jatkaa matkaa miesten kohalle. No hetihän ne alako jotaki posmittaa ja ymmärsin kyllä, että he kutsuivat minut kanssani kalastamaan! Yritin väistää tilanteen sanomalla, että Ja nie ponimaaju! No siitähän ne innostu vielä enemmän ja alkoivat kyselemään mistä oon ja oonko töissä Mondilla ja asunko Viktoriassa ja ja ja.. ja sitte se toinen kaivo votkapullon ja kaks lasia ja sen kummemmin kyselemättä kaato laseihin paukut. Se vaan sano, että tää on venäläinen tapa. No ehämmää kehannu kieltäytyä. Sitte se taas kaiveli reppuaan ja länttäs mulle tomaatin käteen. Täällähän siis vodkaa ei juoda pullosta, vaan snapsilaseista. Ja aina hörpyn jälkeen haukataan jotakin. Itelle se otti kurkun. Sitte vaan hyvien terveyksien toivottelut ja vodka kitusiin. Oho, sehän olikin ihan hyvää, jotakin kevyen sitruunaista ja yrttistä. Kiitos, kiitos!

”No äläpä hättäile”, se tyyppi taas meinas, ”Koira on kiltti ja ilma on hyvä ja luonto on kaunis ja tuu kuitenki nyt kalastamaan meijän kans!” ”No emmää, taijan jatkaa matkaa… ”No yhet kuitenki vielä!” Ja nii sitä kilisteltiin taas yhet ja haukattiin tomaattia ja kurkkua. Sitte painelin jo takaperin karkuun huudellen dasvidanjaa ja spasiibaa. Pääsin onneksi kiertämään takaisin kaupunkiin, vaikka näytti välillä, että joudun palamaan takasin sammaa reittiä. Ihailin kauniita näköaloja ja pysähtelin kuvia ottamaan. Tästä tais tulla mun lempilenkkipolku.

 

 

Борщевик – ядовитая месть товарища Сталина “Jättiukonputki – toveri Stalinin myrkyllinen kosto

 

 

Vielä muutama sana jättiputkesta. Sitä on siis joka paikassa. Tuntuu kurjalta ajatella, miten paljon se vaikeuttaa täällä ihmisten elämistä. Se leviää ihan joka paikkaan! Suomessa on jo pitkään yritetty torjua jättiputkea (ja muita vieraslajeja) ja hillitä sen leviämistä. Onneksi, sillä täällä se on ihan hirveä ongelma, ja sellaista ongelmaa en kyllä meille haluais! Mutta jättiputki on niin kova leviämään, että se on kovaa vauhtia tulossa kohti Suomen rajoja. Varmaan jokainen on lapsuudessaan pyllähtänyt nokkospuskaan ja tietää tunteen miltä se tuntuu. Täällä kukaan ei halua pyllähtää jättiputkipuskaan! Karmeaa! Katsoin yks päivä, kun lapset leikki pienellä pallolla. Se lipsahti läheiseen jättiputkipöheikköön. Vähän ne yritti sitä tiirailla, josko näkyis, mutta sinne se jäi. Ei kukaan uskaltanut sitä sieltä hakea, sillä seurauksena voi olla hirveät palovammat tai jopa sokeutuminen. En viitsi tähän enempää tietoja siitä kirjoittaa, kun netti on täynnä tietoa. Silti ihmettelen taas kerran, että miksi täällä ei tehdä juuri mitään sen hävittämiseksi! Luin jostakin, että Pietarin alueella on 60 neliökilometriä jättiputken peitossa ja siellä onkin havahduttu muutama vuosi sitten torjuntaan.

Voe mahoton ku tuli taas tekstiä. Pakko oli jopa karsia osa ja kuvia olis vaikka kuin palijo. No katotaan keksinkö ennää kirjottamista.

Palataan asiaan!  До свидания!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Kysyvä ei tieltä eksy! -jos ymmärtää vastauksen

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

Первый день -Ensimmäinen päivä.

Täällä sitä taas istutaan junassa kohti Pietaria. Tajusin vasta tuolla Kouvolassa sen täydellisen vapauden, mikä mulle on koittanut! Kun on koko opiskeluvuoden huolehtinu lapsista opintojen lisäksi, nii ei sitä taho osata olla huolehtimatta sitten kun ei tarvisi. Viimekertaisen Venäjän reissun aikana sai kans olla koko ajan huolissaan lapsista, kun en kovin äkkiä olisi kotiin päässyt. Hyvin olivat pärjänneet ja nythän on tilanne täysin eri, kun ovat kesälomilla melkein kaikki ja isukkinsa hellässä huomassa. Taidan siis loikkia vapaana koko kesän, niin kuin lehmä laitumelle päästessään.

 

Näkymää Pietarin ratapihalta

“FIRST AID” KOTI-IKÄVÄ PAKKAUS!!

Lähtöhommatkin vei aika paljon aikaa. Piti kuskata lapset ja tavarat Joensuusta Kempeleeseen ja viiä kissat tytölle hoitoon. Jätin autonki tytölle, joten köröttelin bussilla takasin Joensuuhun. Sielläki piti huolehtia kaikki siten, että kämppä voi olla tyhjänä pari kuukautta. Yritin etsiä alivuokralaista siksi ajaksi, mutta oli sen verran epämääräistä porukkaa, että luovuin ajatuksesta. Täytyy vaan maksaa nyt tavaroitten säilytyksestä vuokraa se 750 e/kk. Pikkusen tympäsee, mutta elämä on. Pakastimen onneksi muistin sulattaa edellisenä päivänä ja söin kolme kertaa peräkkäin makkaraa ja ranskiksia, kun en raskinut laittaa roskiin. Nyt on semmonen olo, että ei taida hetimiten tehä mieli ranskalaisia… Ja vaikka kuinka yritin kaikki muistaa, niin tietysti puhelimen laturin piuha jäi kotiin. Mulla on mukana toinenkin, aluksi näytti, ettei se passaa tuohon puhelimeen, kun se on jonkun toisen laitteen piuha ja oon käyttäny sitä vaan powerbankin lataamiseen. No onneksi sain sen survottua paikalleen, niin että lataaminen onnistuu, mutta kuvien ym siirto ei onnistu. Ehkä täytyy etsiä Pietarista joku kaupustelija, jolla olis sopivia piuhoja.( Edit: onhan mulla puhelimessakin netti 😛 eli voin tietysti siirtää suoraan tähän.)

Ajattelin eilen, että mitenhän taas osaan kääntää aivoni Venäjän mallille, kieli ja kaikki. Se on kuitenkin niin kuormittavaa aivoille koko ajan. Mutta tutultahan tuo kuulostaa täälä junassa. Ja oon miettinyt, että minkälainen majoitus mahtaa perillä odottaa ja kaikki muukin infrastruktuuri. Että miten sitä jaksaa 2 kuukautta, jos ympärillä on vain ankeutta ja kurjuutta. No googlasin äsken tulevan hotellini, jossa siis ensimmäisen kuukauden asun, ja se vaikutti ihan kivalta. Jos se nyt on se minun hotelli 😊. Ja onneksi pääsen luontoon, se on ainakin kaunis!

Harjoittelua odotan tosi innokkaana. Kun aikoinaan kyselin paikkaa, olivat ihan innoissaan mua ottamassa, kun näkivät että oon vuosikausia jo teheny näitä mettähommia. Mondi on vuokrannut uuden palstan ja haluaisivat alkaa hoitamaan sitä kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti. Aluksi hirvitti, että miten ihmeessä minä voin mitään siellä tehdä, kun en osaa selittää ummikkovenäläiselle miksi juuri sille tietylle kohteelle pitäisi valita juuri se tietty hakkuutapa. Mutta sitten hoksasin, että määhän oon vaan harjoittelija… Vähän kuitenkin nolottaa, että he maksavat matkat ja majoitukset minulle ja näkevät ison vaivan ohjelmani suunnittelussa, ja sitten jos mää en saakaan mitään aikaiseksi. Siitä tulikin mieleen, kun monet ovat ihmetelleet, että miksi ihimeessä lähin vielä opiskelemaan ja saatikka miks just Venäjälle? Ja monet utelevat, että meinaanko sinne töihin ym. No en oo kyllä sitä silleen ajatellut, että sinne menisin. Onhan mulla lapset ym kotona, enkai mää niitä raski jättää pitemmäksi aikaa! Ja työkin mulla on! Halusin vaan nyt jotain uutta, kun kohta parikymmentä vuotta on vierähtänyt työn merkeissä ja kun on mahdollisuus aikuisopintotukeen, niin miksi en käyttäisi hyödyksi. Työuraa näillä näkymin on vielä kolmisenkymmentä vuotta ja nyt oli hyvä tilaisuus kokeilla. Yks kaveri sanoikin mulle, että ethän menetä muuta kuin parin vuoden palkan, mutta saat varmasti sellaista mitä rahalla ei voi mitata.

второй день -Toinen päivä

Сыктывкар

Lento kohti Syktyvkaria lähti hieman jälkeen puolen yön. Nukahdin jo ennen koneen lähtöä ja torkuin koko vajaan parituntisen, välillä toki heräsin teetarjoiluun ja vaikka olisin kaivannut suolaista syötävää, niin kyllä makeat leivonnaisetkin kelpasivat. Havahduin koneen laskeutuessa ja tokkuraisilla silmillä katselin maisemia yläilmoista. Syktyvkar toivotti minut tervetulleeksi upean auringonnousun kera. Maisemat olivat silmiä hiveleviä. Metsää silmänkantamattomiin. Tutkailin metsiä tyypilliseen tapaani, kuvioiden niitä automaattisesti, kuin ilmakuvaa katsellessa. Hakkuita näytti olevan siellä täällä tehtynä. En kuitenkaan huomannut niitä tyypillisiä shakkilautakuvioita, joita satelliittikuvista näkyy. Erityisesti huomioni kuitenkin kiinnittyi mahtavasti mutkittelevaan jokeen ja älyttömän hienoihin, aikojen saatossa muodostuneisiin makkarajärviin. Tosi hienon näköistä. Huh, tuolla jossain se minunkin työmaani on!

 

Nuo makkarat on kyllä hienoja!

ÖÖÖ

 

Lentokentällä mun piti kattoa pariin kertaan, että mitä ihmettä mun silmät näkee. Ö-kirjain! Ja sitten muistin, että komin kieli on suomensukuinen kieli. Vitsit olis siistiä päästä kuulemaan aitoa komin kieltä!

Aamuyöllä ajelimme Sirjosan kyydissä kentältä, keräsimme matkalla baarista tulevia juhlijoita ja ajelimme kaikki maailman kuoppatiet. Sirjosa ei kyllä itseään esitellyt, aika yrmeältä vaikutti, mutta muut kutsuivat häntä sillä nimellä ja maanittelivat kiertelemään ja viemään kotiovelle asti. Heikompaa olisi voinut hirvittää, mutta minä antauduin hetken vietäväksi ja ehkä aivonikin olivat vajaakäynnillä huolehtiakseni.

Hotelli Viktoria on onneksi kiva! Mulla oli odotukset tosi alhaalla, ja yllätys olikin positiivinen, kun paikka on niin hyvä. Täällä wi-fi pelaa ja aamupalakin kuuluu hintaan, jahuu, köyhä opiskelija kiittää! Laitoin aamulla kellon soimaan yhdeksältä, että ehdin aamupalalle. Tarkoitus oli sitten nukkua lisää. No enhän minä saanut nukuttua. Järjestelin kamppeet kaappeihin ja tutkailin tarjontaa. Sauna!! Lähdenpä heti varaamaan ajan!

Tämä hotelli yllätti muutenkin, sillä kaikki ovat ystävällisiä ja hymyileviä. Yritän aina selvitä venäjän kielellä ja välillä pakkokin, kun kaikki eivät osaa englantia. Saunaa varatessani, ymmärsin kyllä, että se on tunnin päästä lämmin ja pyyhe kuuluu hintaan ja hinta on 250 ruplaa eli n. 3,5 euroa. Ja että ei tarvi maksaa vielä, vaan voin maksaa sitten lopuksi, kun tämähän on minun koti nyt seuraavan 5 viikkoa! No täti oli kuitenkin niin avulias, että soitti jollekin, joka sitten selitti asiat minulle puhelimessa englanniksi. Parempi näin!

Ja niinhän siinä näköjään kävi, että mun piti matkustaa pari tuhatta kilometriä päästäkseni saunaan! En edes muista milloin olen viimeksi saunonut, vaikka hirmuinen himosaunoja yleensä olenkin. Oijjoij että mää nautin koko rahan eestä. Ja viimesen päälle hieno multimediakylpyläsuihkukin löytyi. Olipa kiva ottaa kylmiä suihkuja jaa kuunnella venäläistä iskelmää. Ja vähä mua nauratti, ku saunaa oli niin mainostettu hotellin oppaassa nii hienosti, ja nuo hotellin emännätki varmaan nauro et siinä nyt suomalainen menee saunaan 🙂

 

Jos nyt koittais niitä päikkäreitä! Ja sitten kauppaa ja ruokaa etsimään. Tänään en mahda muuta viitsiä tehdä, kun tämä Ezhvan kaupunginosa on parinkymmenen kilsan päässä keskustasta. Mutta huomenna ja tiistaina täällä juhlitaan itsenäisyyspäivää, joten ajattelin lähteä kaupungille katselemaan mitä siellä näkyy.

 

On muutamia nykyaikaisempia…

.. ja ei niin nykyaikaisia

Yleisilmehän täällä kaupunginosassa on aika ankea. Ihmiset touhuavat, kauppa käy, bussit kulkee, lapset leikkii. Eli elämä soljuu painollaan. En voi edes kuvitella kuin ankeaa täällä on talvella. Nytkin on alle 10 astetta lämmintä ja ihmiset kulkevat toppatakeissaan. Kesä ei ole kunnolla vielä alkanut, mutta loppuviikosta pitäisi lämmetä ja ensiviikolla ihan 25 asteeseen, mikä tosin on minun mielestä jo hieman liikaa :D. Ja nuo talot! Toinen toistaan uskomattomampia viritelmiä. Ne ovat karuudessaan ja rumuudessaan mahtavia.

Siellä ne lapset leikkii.

Kauneuttakin löytyy!

Näkemisiin ja kuulemisiin! До свидания!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Meille teille ja metsäteille!

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

Москва

Moskovassa haisee raha, jonka alta piiloon lakaistu kurjuus tunkee esiin. Uskomattoman hienoja ja kalliita kauppoja, rakennuksia, luksusautoja, kiiltäviä kenkiä ja peililaseja, minihameita, törröhuulia, korkeita korkoja ja mieletön määrä ihmisiä. Kaikki tämä kätkee sisäänsä katulasten, narkomaanien ja muiden huono-osaisten kurjuuden. Vaikka ihastelin upeutta ja yltäkylläisyyttä, voin samalla pahoin nähdessäni pienten lasten likaiset naamat ja nälkäisen ilmeen. Tiedän, että taustalla on järjestäytynyttä rikollisuutta ja lapsia käytetään siinä hyväksi, mutta on kamalaa ajatellakaan lasten kärsimystä. Lapset yrittävät livahtaa ravintolatyöntekijöiden huomaamatta kerjäämään asiakkailta jotain. mutta haukansilmä huomaa heti ja taluttaa lapsiparat korvasta pihalle venäjänkielisen kirosanatulvan saattelemana.

Tänään ei lapsia näkynyt juuri ollenkaan, ilmeisesti Moskova maraton oli sellainen tapahtuma, että lapset pidettiin piilossa. Ihmisiä oli valtavan paljon, joka paikka täynnä ja helle piinasi meidät väsyksiin. Onneksi sentään tuuleskeli, niin jaksoimme kiertää kaikki ne pakolliset nähtävyydet, joita emme eilen ehtineet ja jotkut jopa uudestaan. Olihan se Krasnaja ploštšad eli Punainen tori näkemisen arvoinen paikka. Kirkko ja ostoskeskus ja Kremlin muurit. Jonotimme Kremliin sisään, mutta Venäläiseen tapaan portit sulkeutuivat juuri nenämme edestä ja tyyppi vain yrmeästi ilmoitti, että paikka on suljettu tältä päivältä. No meidän syyhän se tietysti oli, kun emme tajunneet katsoa aikatauluista, että myös Kreml suljetaan klo 13, eikä vain Leninin mausoleumi. Ihmiset yrittivät kysellä, että milloin pääsee uudestaan, tyyppi vastasi vain ”Nie ponimaju!” Minä sentään sain hänestä sen verran irti, että hän suostui sanomaan, että tiistaina seuraavan kerran. Päätettiin yrittää sitten keskiviikkona ennen lähtöä uudestaan. Seuraavaksi yritettiin kirkkoon, koska luimme, että opiskelijat pääsevät ilmaiseksi. Jonotimme ehkä 15 minuuttia ja kassan (taas yrmeä) täti ei päästänyt meitä sisään, koska ei uskonut opiskelijakorttejamme. Emme sitten maksaneet 1000 ruplaa sisään. Käveleskeltyämme tarpeeksi, menimme vielä katsomaan Old Arbat -katua, koska olimme lukeneet siitä. No meistä kukaan ei ole ostoksien ystävä, joten kävelimme vain kadun päästä päähän ja hyppäsimme metroon. Metro on ollut taas minulle ihan pala kakkua. Olin niin ylpeä itsestäni, kun osasin ostaa kaikille meille metrokortit ladattuna 5 kerralla, sen verran laskimme tarvitsevamme. Täältä asuntolalta, ei jaksa kovin montaa kertaa lähteä keskustaan, se kestää liian kauan tässä helteessä, kun noin tunti menee yhteensä matkaan ja matkaa on ehkä n. 28 kilometriä.

 

Kallista oli, mutta niiiiiin hyvää mikrolämmitteisen ruuan jälkeen!

 

“Удаление отходов” -Jätehuolto

Jätehuolto toimii täydellisesti. Roskia ei ole juuri missään kaupungilla ja siivoajat siivoavat jatkuvasti. MUTTA kun on itse tottunut vuosikausia kierrättämään lähes kaiken, niin ei voi millään ymmärtää, että täällä, ainakin Pietarissa ja Moskovassa laitetaan kaikki samaan. Biojätteet, tölkit, lasi, kaikki! Tai siis en ole ainakaan kuullut muusta systeemistä. Siis vain muutama sata kilometriä Suomesta ja Euroopasta, niin jätteiden suhteen tämä on täysi takapajula! Olenhan kyllä lukenut valtavista jäteongelmista Pietarin ympärillä ja esim. Krasnyi Borin ongelmajätekaatopaikka on hirveä tikittävä aikapommi ihan Suomenlahden rannalla.

Meillä on asuntolassa keittiössä sellainen hirviönkita, se nielee kaiken ja elämöi itsekseen, ulisee ja mölisee ja karjuu. Voitin pelkoni ja nyt uskallan avata, sen hirveän haisevan luukun ja tungen sinne kaikki mitä minulta kertyy. Paitsi erään kosteamman illan jälkeen, kun vierailijamme jättivät vodkapullonsa, niin en millään voinut tunkea niitä kuiluun. Siellä ne nyt odottavat siististi laatikossa, että joku tekisi niille jotain. Ja vodkaahan näyttää kuluvan ihan reippaasti Venäläiseen tapaan, eli sen suhteen odotukset ja kuulopuheet kyllä pitivät paikkansa.

“изучение” -Opinnot

Ootin näitä opintoja innolla ja toivoin saavani uutta tietoa asioista. Pietarissa keskityttiin bioenergian tuotantoon ja sen käytön lisäämiseen Venäjällä. Venäjällä on ongelmana halpa kaasun hinta, joten bioenergia, esim hake, ei tahdo saada jalansijaa. Pellettien valmistusta on ollut jo monta vuotta, mutta se on alun innostuksen jälkeen hieman hiipunut. Raaka-ainetta olisi käytettäväksi, vaikka hurumykket sahojen ympärillä. Pellettejä valmistetaan, mutta lähes kaikki myydään ulkomaille. Kurssi oli mielenkiintoinen, erityisesti siksi, kun Venäläisiä opiskelijoita oli mukana. Aika paljon oli minulle tuttua asiaa, mutta oon ottanut tutut asiat kielitaidon karttumisen kannalta. Oli mukava päästä tutustumaan opiskelijoihin, ainakin niihin, jotka halusivat tutustua meihin. Jos olen itsestäni ajatellut, että englannin kielen taitoni on alkeellinen, niin näillä venäläisillä se vasta on! Juuri kukaan, edes nuorista, ei puhu englantia, eikä edes näe tarpeelliseksi sitä opetella.

Moskovassa meillä on tienrakennuskurssi. Saapa nähdä, miten täällä rajan toisella puolella opetetaan teitten rakennusta. Kaikki me ollaan kuultu kauhujuttuja Venäjän teitten kehnosta kunnosta ja suurista tiettömistä alueista. Ja ollaan nähty videoita, miten puuta haalitaan metsästä aika alkeellisilta vaikuttavilla laitteilla, maastoon tulevista jäljistä välittämättä, raa’alla meiningillä ja voimalla jylläten. Tieverkoston tiheys on täysin eri luokkaa täällä kuin Suomessa, muistaakseni Suomessa on 40-kertainen verkosto. Jos googlettaa tieverkoston tiheys Suomessa ja Venäjällä, niin kuvasta näkee hyvin selvästi eron. Siksi mua kiinnostaakin, että voiko täältä saada jotain erilaista tietoa, Suomessa on kuitenkin aika paljon kokemusta metsäteiden rakentamisesta. Ainakin nämä alun luennot ovat olleet todella perusteita, tyyliin mitä väyliä käytetään puutavaran kuljetukseen. Sellainen tuntuu hassulta, kun olenhan jo kohta 20 vuotta laittanut puuta metsistä taipaleelle. No taas otan kielenoppimisen kannalta! Ja professori lupasi, että pääsemme tekemään ihan kunnon suunnitelmat ja laskelmat.

Kävimme täällä Moskovassa ensimmäistä kertaa maastoretkellä. Tutustuimme paikalliseen metsäntutkimusalueeseen ja se olikin todella mielenkiintoinen paikka. Osa alueista oli kuin Suomen metsät, osa taas ei, mikä johtui siitä, että lehtikuusta oli paljon. Se ei olekaan täällä luontainen puulaji, mutta menestyy hyvin. Puuta saattoi olla hehtaarilla yli 1000 m3, mikä tuntui aika paljolta, mutta jos jälkikäteen arvioin, että puiden keskiläpimitta on 45 ja pituus 30m ja pohjapinta-alakin varmaan yli 30, niin kyllä siitä aika paljon tulee. Alueen poikki meni ikivanha ”valtatie”, jota on käytetty 1600-luvulta asti matkustamiseen. Uskoin sen kyllä hyvin, ainakin se näytti olevan alkuperäisessä kunnossa 😊. Silti vaan joku sinnikkäästi Volvollaan sieltä tulla jyrräsi ja kun pidemmälle kävelimme, niin saavuimme lähes yhtä vanhalle tilalle, jossa metsänhoitajat olivat asuneet ammoisista ajoista asti. Nyt paikkaa piti kunnossa nelilapsinen perhe, joka oli halunnut muuttaa metsään, pois kaupungin ankeudesta. Aika hupaisa yhteensattuma että vaimon nimi oli Anna, ehkä samaa ikäluokkaa kuin minäkin ja hänelläkin oli neljä lasta. Aivan tosi ihana paikka, ja ikinä en oo juonu niin hyvää teetä kuin heidän tarjoamaa! Ja hunaja! Oijjjoi kuinka sulavaa ja pehmeää ja valuvaa ja tahmeaa. Laitoin ainakin kolme lusikallista teehen ja pyörittelimme pikkuleipiä siinä ja nautiskelimme niin kuin emme koskaan olisi makeaa aiemmin syöneet. He siis tuottavat hunajaa ja mehiläisiä ja elävät lähes täydellisesti omavaraistaloudessa. Kovaa työtä varmasti, mutta tyytyväisiltä vaikuttivat. Saimme käydä sisällä talossa katselemassa. Todella viehättävää! Vaikka tietysti ikivanhaa kaikki ja alkeellinen vessa ja ahdas, pieni keittonurkkaus. Viimeisen tsaarin ja tsaarittaren kuvat olivat seinällä ja olipa siellä toveri Stalininkin kuva. Itse olen monesti haaveillut, että olisi ihana muuttaa johonkin tuollaiseen paikkaan, mutta kyllä saattaisi olla minulle liikaa. Haaveillahan saa! Ja aivan suloinen pieni poika, jonka kanssa tulin oikein hyvin juttuun, en vaan voi ymmärtää miten nuo pienet lapsetkin osaa puhua niin hyvin venäjää :D. Ja huskun pentu ja kissan pentu ja vaikka mitä ihanaa!

Metsänhoitajan tuvan pihapiiriä

Vanha metsänhoitajan tupa 

Anna -rouvan ikimuistoiset teet. Nam!

Ja hunaja!

Lesnie gorod jostain 1600 -luvulta

Kvarttaalien hoitosuunnitelmaa

Ja kalasoppaa. Pyrstö jäi syömättä.

 

“будущее лето” -tuleva kesä

Ensi kesän asiat alkavat vihdoin olla järjestyksessä. Olen lähdössä siis viikko Suomeen palaamisen jälkeen Komin tasavaltaan, jossa vietän kaksi kuukautta. Menen tekemään Mondille tekemään metsäsuunnitelmaa heidän uudelle vuokra-alueelleen, koska he haluavat kokeilla Suomalaista systeemiä. Lisäksi pääsen ihastelemaan ja tutkimaan Komin vanhoja metsiä, jotka kuuluvat Unescon maailman perintölistaan. Minulle on myös varattu viikko paikallisessa vesiensuojeluyhdistyksessä sekä kolme viikkoa valtion metsienhoitoyksikössä. Melkoisia seikkailuja luvassa. Hieman pelottaa, että miten kestän siellä kaksi kuukautta ja tiiän että ikävöin lapsia hulluna. Mutta jospa se olis kokemuksena kaiken vaivan arvoinen!

Venäjällä kaikki on suurta

Tässäpä taas vähän kuulumisia ja kuvia. Katsotaan ehdinkö kirjoittaa enää täältä. До свидания! <3

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Kultaa ja kimallusta

  Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

 

“достопримечательности” -Nähtävyydet

Pelkästään Pietarin keskusta on näkemisen arvoinen. Tällä reissulla me ei juuri kovin paljon kauemmas ehitty, kun opinnot ja muu vei niin paljon aikaa. Katseltiin ja ihasteltiin kuitenkin aina kuin mahdollista. Viikonloppuna yritettiin sitten enemmän katsella.

 

Эрмитаж

Lauantaina käytiin tutustumassa Ermitaasiin. Siis mikä paikka!! En olisi millään uskonut, että se voi olla niin hieno. Kultaa ja kimallusta joka puolella, käsittämättömän upeita maalauksia ja veistoksia, historiaa ja nykypäivää, kultaa ja kimallusta. Eniten mua kiinnosti muinaisen Egyptin ajan muumiot, mutta katseltavaa oli niin paljon, että ei millään voinut sisäistää kaikkea. Oisin voinut viettää siellä viikon ja siltikin nähnyt vain puolet. Ja mikä parasta, päästiin opiskelijoina ilmaiseksi sisään.

Петергоф

Sunnuntaina päätettiin mennä tutustumaan Pietarihoviin. Löydettiin helpoin kulkuväline, eli kantosiipialus. Hinta oli taas onneksi opiskelijoille halvempi ja tämä kassa sentään uskoi heti ensiyrittämällä, että oon opiskelija, vaikka mulla ei oo korttia mukana, pelkkä kännykkäsovellus. Hinta oli jottain 1000 ruplaa eestaas, eli jottain 14 euroa. Menomatkalla ihasteltiin Pietaria ja nautittiin virkistävästä tuulesta ja auringosta. Kun päästiin perille, niin päätettiin säästää rahaa ja käydä vain alapuistossa, sinnekin piti maksaa 900 ruplaa! Kallista! Heti alussa huomattiin, että paikka on vain turisteille, hinnat olivat kaksinkertaiset jopa kaupungin keskustaan verrattuna. Yläpuistoon ei etes yritetty, ja muutenkin aattelin, että joudutaan maksamaan uus pääsymaksu, jos tullaan takasin alapuistoon. No nähtävää oli kyllä tarpeeksi ja ihmeteltiin ja ihailtiin taas yltäkylläistä kultaisuutta. Puistossa vierähti yllättäen ainakin viisi tuntia, käveltiin, syötiin eväitä ja nautittiin ympärillä olevasta vehreydestä. Paluumatkalla kantosiipialuksella taiettiin torkahtaa kaikki.

 

 

Viimeisenä iltana “guljailimme” Pietarin kaduilla ja nautittiin kesäisestä illasta ja Pietarin tunnelmasta. Neva -joki oli todella kaunis ja valot heijastuivat ihanasti veden pinnasta. Rakennukset näytti uskomattoman kauniilta, varsinkin Ermitaasin alue oli upea! Haluan tulla kyllä uudestaan!

 

Minä, Thais, Edvin, Tsaari ja kuu 🙂

 

Päivällä sitten kulutettiin aikaa katselemalla niitä nähtävyyksiä, joita emme olleet vielä nähneet. Meillä oli koko päivä aikaa, kun juna lähtisi vasta illalla. Ilma oli helteinen ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Käytiin Pietari-Paavalin linnoituksen alueella käveleskelemässä. Meille iski taas yhtäkkiä piheys, ja ei maksettu pääsymaksua museoihin. Ehkä oltiin nähty jo tarpeeksi kultaa ja kimallusta. Sitten paineltiin taas alas ja ylös metron piiitkiä pitkiä liukuportaita. Yllättävän rasittavaa se metron käyttö ja aika paljon siellä joutu kävelemäänkin, kun linjoja joutu vaihtaan ja menemään ylös ja alas liukuportaita. Koko viikon mulla soi päässä sama laulu, kun metron rytmiä kuuntelin; Padam – padam – padamppadamppadamppadamppa daa-aa-aa-aa– dapapapaa, diipa – daapa – daapa – dii – dii – dii – dii – dapapaa… kuka tunnistaa? 😊 Ja tartutin sen muillekin :D.

Гранд Макет Россия

Aikaa oli, joten mentiin vielä viimeiseksi käymään Grand Maket Russiassa, kun saimme ilmaiset liput sinne. Emme oikein olleet varmoja mikä se on, mutta perillä odotti älyttömän hieno pienoismalliteos Venäjän alueista. Uskomattoman tarkkaa työtä ja tuntikausien puurtamista vaatinut näyttely. Työ oli ison hallin kokoinen ja siinä vaihteli yö ja päivä sekä ukkosmyrskyt, siinä pystyi valitsemaan erilaisia kohteita toimimaan. Humoristiset yksityiskohdat olivat huippuja! Katoppa vaikka kuka ratsastaa karhulla tuossa kuvassa :D. Ehdottomasti käymisen arvoinen, nykyaikainen ja hieno paikka!

 

Putin ja Medvedev (karhu)

 

“Поезд” -Juna, 3. luokka

Mää oon sitä mieltä, että matkustaessa kannattaa pyrkiä uusiin kokemuksiin ja pois mukavuusalueelta. Siksi valittiin perinteinen Venäläinen yöjuna ja kolmas luokka. Odotukset oli todella alhaalla junamatkan suhteen. Aattelin, että vodka virtaa, balalaika soi ja ihmiset tanssivat ripaskaa käytävillä. Ja että juna on epäsiisti ja haiseva. Onneksi odotuksiani ei palkittu! Todella siistiä ja ystävällistä porukkaa. Ajattelin, että etukäteen Suomessa varatut liput ei kuitenkaan toimi, mutta lippuja ei tarvinnut edes näyttää, passi riitti. Ahdas tunnelma toki teki kaikesta hankalaa, n. 7 neliön alueella nukkui 6 henkilöä. Matkatavarat mahtui hyvin ”sänkyjen” alle laatikkoon. Patjan sai rullattua paikalleen ja puhtaat lakanat ja pyyhkeet oli käärön sisällä. Kaikki toimi kuin junan vessa! Ja sekin toimi! Mää en vaan ensin meinannut älytä, että vettä saadakseni mun täyty panna käsi hanan alle ja painaa ylöspäin! Vesi suihkus sitten likaisten käsien kautta altaaseen. Whaaat?!

 

No mutta ettei tulisi liian hyvä kuva kuitenkaan, niin totuushan on, etten juuri nukkunut koko yönä. Hirviä helle piinas koko yön ja ”patja” oli todella epämukava. Hieman helpotti, että olin älynnyt ottaa mukaan korvatulpat ja silmämaskin. Huomasin, että makuupaikat olivat standardoitu hieman lyhyemmille ihmisille, sillä jalkani sojottivat käytävän puolella ja aina jonkun ohi kulkiessa säpsähdin horroksestani hereille. Aamulla heräsin ennen kuutta kurkkukipuun ja tuumasin, että samapa tuo on nousta, kun aamun hyörinät olivat jo alkaneet. Oli lapsia äitiensä kanssa, rakastavaisia aamuteellä (kuumaa vettä sai junasta) ja opiskelijoita ja työläisiä. Ja vessan siisteys oli mennyttä! :/ Virtsa haisi jo ulkopuolelle ja lattia lainehti kusta. Naama ja hampaat oli silti pestävä ja tarpeetkin tehtävä, junan liikkeistä horjahdellen, puoli-istuen ja sotkuja varoen.

Moskova

“студенческое общежитие” -Asuntola

Nyt ollaan sitten Moskovassa. Osasimme itseksemme löytää juna-asemalta oikealle raitiovaunuasemalle ja sieltä oikeaan junaan. No olin kyllä jo kotona valmistellut ja katsellut kaikki valmiiksi, ja sattumalta paikat olivatkin aika lähekkäin. Mutta kyllähän se junalipun ostaminen aina on hieman hankalaa.

Täällä asuntolassa ei ole nettiä. Ja nuo lähikahvilatkin aika heikkoja. Saatiin ”luksuskohtelu” ja meidät majoitettiin vieraileville opettajille tarkoitettuun asuntolaan. Voi vain ihmetellä, että minkälaisia ovat ne oikeat opiskelija-asuntolat!? Tämä asunto on ihan ok, jos ei ota huomioon paria asiaa; sänkyni patjasta sojottaa ainakin kolme jousta, vessan hanan kahva jää joka kerta käteen, kun sen yrittää sammuttaa, suihkussa on hengenvaarallinen sähkölamppuviritelmä, vessassa haisee paska ja ihme mustaa mönjää katto ja putket täynnä. Täällä ei kuitenkaan haise tupakka ja hinta on vain 35 euroa 9 yöltä. Kukaan ei puhu englantia. Asuntolan ovea vartioi aina joku mies, jolle kuuluisi näyttää kulkulupa, mutta he tunnistivat meidät jo heti ensimmäisestä kerrasta, eikä sitä ole tarvinnut näyttää. Kaiken lisäksi Petroskoista oleva opiskelijakaverimme Edvin, sairastui vatsatautiin. Nyt odottelen, että milloin on minun vuoro…

Huomenna alkaa taas opinnot (edit, tänään alkoi). Ehkäpä ehdimme jossain välissä nähtävyyksiä katselemaan ja Krasnaja Plosadia ihastelemaan.

До свидания! Все хорошо! Kaikki hyvin!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Kielikylpyä ja hienoja aksentteja

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

“отель” -asuminen

Hostelli, jossa asumme, on hintaansa nähden ok. Maksoimme yhdeksästä päivästä 77 e/henkilö, joten emme voi oikeastaan hirveästi vaatiakaan. Yleissiistiä on ja vesi juoksee, ilmainen ja kohtalaisesti toimiva wi-fi ja suodatettua juomavettä. Eikös se ole tarpeeksi?

Noo… on täällä muutama asia joista voisi valittaa… vanhan tupakan haju on huoneessamme niin hirveä, etten tahdo saada nukutuksi. Se tulee puuskittain jostakin nurkasta, emme ole paikallistaneet sitä vaikka olemme nuuhkineet nenämme limakalvot kuiviksi. Ostin ensimmäistä kertaa elläissään sellaisen ilmantuoksutussuihkeen. Se on melkein yhtä hirveä kuin tuo tunkkaisen tupakan lemu. Sänky on ok, mutta minun piti kääntyä nukkumaan kuin Peppi Pitkätossu, eli pää jalkopäähän. Syynä tähän on se tupakan lemu. Ihan hirveä yrittää nukkua siinä lemussa. Vaikka sänky on siisti, en ole kuitenkaan uskaltanut kurkata lakanan alle, jotkut asiat ovat sellaisia, että kun niitä ei näe, niitäei ole olemassa. Ötököitä vilisee jos jonkinmoisia pitkin poikin keittiön pöytiä, vessassa ja kylppärissä. Ja kun ikkuna pitää olla hajun vuoksi auki aamusta iltaan, niin ilmeisesti sääsket ovat kupanneet minut patille, tai ainakin toivon että ne ovat sääskien jälkiä…  Yhtenä iltana täällä meni putket tukkoon ja niitä sitten tyypit rassaili jonnekki aamu kahteen asi. No, mutta jos alle kympillä saa vuorokauden, ja vielä ihan kaupungin keskustan tuntumasta, niin en valita enempää!

Takapiha

Ulitsa Puskinskaja hostellimme kohdalta

 

Olin lukenut jostakin, että jos viivymme Venäjällä jossain kaupungissa yli 7 päivää, meidän pitää rekisteröityä. Yleensä tämän tekee hotelli, mutta meillä se ei vaikuttanut kuuluvan palveluun. Unohdin koko asian, mutta onneksi perjantaina muistin kysyä siitä yliopistolla professoriltamme. Sielläkään kukaan ei tietenkään ollut hoksannut koko asiaa. Onneksi muistin kysyä, niin yliopisto hoiti rekisteröimisemme, toki pientä maksua vastaan, mutta kuitenkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

“язык” -kieli

Eniten mua ilahuttaa se, että saan puhua venäjää aina kun haluan. Jotkut paikalliset ovat aivan mielissään, kun yritän puhua, ja näen jopa pienen hymynhäiveen muuten niin tyypillisen jähmeillä kasvoilla, mutta ne jotka osaavat englantia kysyvät heti, että puhunko englantia. Ajattelin, että tästä lähtien vastaan, että en puhu. Se on jännää, kun välillä tuntuu, että hei määhän ossaan yllättävän hyvin tätä kieltä. Kaikki onnistuu hyvin, esim kaupassa tai kahvilassa. Ymmärrän paljon, kun venäläiset opiskelijat puhuvat keskenään ja tykkään salakuunnella niitten juttuja. Mutta seuraavassa hetkessä tulee esim lounasravintola. Oon ihan pihalla enkä tajua mitä ne kyssyy ja sönkötän jotaki, ja vasta pitkän ajan päästä jälkeenpäin tajuan, että mitä ne halus sanoa.

Ryhmätöitä tehdessä on melkoinen kakofonia. Minä puhun suomea, venäjää, englantia. Ja viittomakieltä. Yks puhuu suomea ja venäjää ja vähän englantia. Toiset espanjaa ja portugalia ja englantia, ja nakkaavat väliin suomeksi jotain mitä ovat vuoden aikana Joensuussa oppineet. Suurin osa puhuu tietysti venäjää ja englantia. Huudellaan toistemme yli ja mullaki saattaa tulla välillä kaikkia kieliä sekasin. Melkoista kielikylpyä ja hienoja aksentteja.

Huomasin metrossa tänään, että ymmärsin ensimmäistä kertaa lähes kokonaan mitä kuuluttaja ilmoittaa joka kerran metron pysähtyessä. Että naisille ja invalideille tulee antaa paikka ja lasten kanssa matkustaville. Ja tietysti mikä on seuraava pysäkki ym. Aika hauska huomata, että kun tarpeeksi monta kertaa joku asia toistetaan, niin sieltä pitkästä litaniasta alkaa ymmärtää yksittäisiä sanoja.

“люди” -ihmiset

Minulle on kerrottu, että venäläisen naisen tärkein tehtävä on olla kaunis ja pitää miehensä tyytyväisenä. NO yllätys olikin suuri, että täällä Pietarissa on ihan normaaleja naisia. 🙂 Olen nähnyt vain muutaman kauneusteollisuuden ja rahan muovaaman kuvatuksen, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että kuljemme tavisten lailla metrolla. Mutta yksi asia on totta, vain vanhoilla, tai hieman radikaalimmilla naisilla on lyhyt tukka. Kumpaankohan kastiin itse lie kuulun?

Ja sekös minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy, että nuo itäisen maan nuoret miehet eivät tervehdi naista! Kun olemme esim. luokassa ja sinne tulee miespuolisia opiskelija”tovereitamme”, he jättävät täysin huomioimatta minut ja Thaisin. Paiskaavat kättä toverillisesti vain miesten kanssa ja vaihtavat kuulumiset. Mutta auta armias, jos täytyy avata ovi tms, niin johan sieltä joku toveri ujuttaa itsensä avaamaan oven. Minä, suomalainen nainen, olen oppinut siihen, että kaikki tervehditään ja ei tartte auttaa sen oven kanssa simpura sentään!

No maassa maan tavalla. Toisaalta mää oon niin pölijä, että en välitä ja höpöttelen kaikille kolmella eri kielellä (muita en osaa kunnolla kuin suomen kielen), tai neljällä jos elekieli lasketaan mukaan, ja olen ehkä jo vähän murtanut jäätä. Ja olemme kyllä jo jonkin verran tutustuneetkin tässä viikon aikana ja eilen kuulin jo minulle sanottavan lähtiessä ”пока!”

Matkalla hyvä seura on tärkeää. Meitä on vain kolme tässä CBU koulutusohjelmassa ja onneksi me tulemme toimeen todella hyvin. Olemme kaikki täysin erilaisia ja erilaisista kulttuureista, mutta kuitenkin aika samanlaisia. Tykkäämme samantyylisistä asioista; kuljeskella kaduilla, käväistä ohimennen paikallisessa ym. Puhua pälpätämme koko ajan. Ja varsinkin Josen erinomainen tilannetaju, sanallinen taituruus ja koomikonkyvyt, ovat saaneet vatsalihaksemme kipeäksi. Voi vitsit, että ollaan naurettu!

 

Lopuksi vielä muutama kuva nähtävyyksistä. Laitan niistä seuraavaan vähän enemmän, kunhan niitä ollaan käyty enemmälti koluamassa.

До свидания!

Neva -joki. Siltojen avaaminen yöllä 1.30

Verikirkko

On the roof

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Ristiinrastiinkuljeskelua

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

“2ород” –kaupunki

Täällä on aika ihmeellistä täällä Pietarissa. Mutta toisaalta tämä paikka on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin paikat. On kliseitä, jotka ovat osoittautuneet todeksi, mutta jotkut ennakkoluulot ovat kyllä osoittautuneet vääriksi.

 

Kazansky Cathedral

Nevski Prospektilta

 

“движение” -liikenne

Kun saavuttiin tänne, niin olin etukäteen ajatellut, että mitenkähän täällä osaa liikkua. No siinä meni 2,5 sekunttia niin tämä pikkukaupungin tyttö oli solahtanut osaksi miljoonakaupungin vilinää. Minulla on tapana tutkailla karttoja ja yleensä ne jäävät päähän parilla vilkaisulla. Osaan sitten suunnistaa ympäriinsä ja täällä Pietarissakin se on onnistunut hyvin. Käytän kyllä kuitenkin koko ajan karttaohjelmaa (maps.me), johon latasin etukäteen Pietarin kartan ja se on ollut todella hyvä. Kaverini luottavat suuntavaistooni ja kyrillisten kirjainten lukutaitoon sekä kartanlukutaitooni ja kulkevat tyytyväisenä perässä.

Kävelyä tulee ainakin miljoona kilometriä päivässä. Käytämme metroa aamuin illoin, ja hypimme ohi ajaviin kiskobusseihin tai sähköllä toimiviin busseihin. Ostimme ensimmäisenä päivänä heti viikon matkustuskortin metroasemalta. Se maksoin noin kympin ja käy kaikkiin kulkuvälineisiin. Todella halpaa!

Ihmisiä on paljon, mutta ei niin paljon, kun kuvittelin. Toki varsinaisilla turistirysäpaikoilla ei olla edes vielä käyty. Ihmiset kulkevat peräkanaa omissa ajatuksissaan, lukien kirjaa, selaten kännykkää, ees ja taas, ylös ja alas metroasemalta toiselle. Oon kolome päivää kulkenut metrolla ja se alkaa jo riittämään. Miten ihmeessä ihmiset pystyvät kulkemaan vuosikymmeniä tuolla kamalalla kuulonviejärakkineella? Muutenhan täällä metro toimii täydellisesti ja on paras kulkuväline, mutta tulisin hulluksi, jos en pääsisi pyöräilemään paikasta toiseen.

“еда” -ruoka

Ruoka on pääasiassa hyvää. Siis jos ottaa huomioon, että ollaan syöty vain halvoissa paikoissa. Lounasruokaloissa on todella järjetön systeemi. Ihmiset jonottavat ruokaa ja yksi vihainen emäntä kyselee mitä itse kukin haluaa syödä. Ruoka on tarjolla vitriinin takana, se on kylmää ja aina kun joku saa valittua mitä haluaa syödä, niin tämä emäntä länttää ne lautaselle ja nakkaa mikroon ja paukauttaa oven kiinni. Kaikki ruuat näyttävät samanlaiselta ruskeanharmaalta massalta. Mutta kyllä sillä maha tulee täyteen ja maksaa yleensä euroissa n 3 euroa. Tähän hintaan saa lautasellisen perunoita lihan kanssa. Salaattilautasen ja juoman.

Kolmen päivän jälkeen, emme enää voineet syödä koulun ruokalassa vaan oli pakko lähteä toiseen lounaspaikkaan, jossa oli kuitenkin sama systeemi, eipä se muu auttanut kuin taas yrittää hymyillä vihaiselle tätille kauniisti. Muutamassa ravintoloissa ollaan käyty ja ruoka on erinomaista ja halpaa. Kuudella eurolla saat tuorepuristetun mehun, ruoka-annoksen ja salaatin. Todella hyvää! Очень вкусно!

Yhtenä iltana kävimme tutustumassa uuteen jalkapallostadioniin, paikka oli viimeisen päälle hieno ja puunattu siistiksi. Kävimme siinä jossain lähistöllä syömässä ja otin hieman epäillen sushia. Rakastan sushia ja minun on pakko saada sitä kerran viikossa 😊. No se oli hieman erilaista, mutta älyttömän hyvää. Oi kun tulee vesi kielelle vieläkin. Ja hinta oli, siis aatelkaa, vain 3 e! Samanlaisesta annoksesta saa pulittaa Suomessa 15e! Siis Wau!

Stadion ja opiskelijakavereita

Maalimanpyörässä, Thaís, minä ja Jose

Näkymät stadionin lähellä olevalta sillalta

 

Kakut löysimme oikeastaan vasta eilisiltana. Poikkesimme kahville kahvilaan ja meinasimme tulla hulluksi, kun joka paikka oli kakkuja täynnä. Suklaakakkua, juustokakkua, marjapiirakkaa, hedelmäpiirakkaa, hedelmäkakkua, marenkikakkua… Ja hinta oli taas ihan naurettavan halpa, jottain kaks euroa. Ehkä menemme tänä iltanakin…

Pavlova

 

Tässä ensimmäiset kuulumiset, jatkan kun kerkiän kirjoittaa. Opinnot vievät päivisin kaiken ajan ja illat tietekin kuljailemme kadulla –мы гуляем по улице.

Kampuksen puisto

Metsätieteellisen pääsisäänkäynti

Kampus takapihalta, ei ihan niin nättiä kuin etupihalla

До свидания!

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

IIK -reissu lähenee! Pietari ja Moskova, täältä tullaan!

Отрывки из дневника путешественника- Katkelmia matkaajan päiväkirjasta.

“Уход” -Lähtö

Tästä lähtee meikäläisen blogin kirjoitus. En ole koskaan tätä aikaisemmin tehnyt, miettinyt kyllä monesti, mutta aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. Tälläkin hetkellä pitäisi tehdä viimeisiä kouluhommia. Opettelen vasta näitä kaikkia hienouksia, joten alku voi olla hieman kankeaa, mutta kunhan pääsen tästä perille niin eiköhän se ala sujumaan. Ja jos huomaat jotakin kehitettävää tai vinkkejä, niin ne ovat tervetulleita.

Tänään, Äitienpäivänä, se sitten koittaa! Lähtö Itänaapuriin. No aluksi nyt vain kolmeksi viikoksi Pietariin ja Moskovaan. Siellä on tarkoitus opiskella metsätieteitä Pietarin ja Moskovan metsätieteellisissä yliopistoissa. Opiskelukielenä on englanti, mikä jo sinänsä välillä aiheuttaa minulle ongelmia, saatikka sitten venäläisellä aksentilla puhuttuna. Matkaseurakseni saan Brasilialaisen ja Espanjalaisen opiskelukaverini, eli siinä on kunnon aksenttien sekamelska. Meikäläisen tankeroaksentista puhumattakaan.

Ja tietenkin venäjän kielen puhuminen jännittää, saa nähdä miten se lähtee sujumaan. Jonkin verranhan sitä on tullut jo vuosien saatossa harrastettua, mutta toivottoman vaikealta se välillä tuntuu. En olisi koskaan uskonut, että saan tällaisen mahdollisuuden lähteä jatkamaan opintojani ja vielä itänaapuriin, jonka kieltä olen vahingossa jo opiskellutkin.

Kova homma on ollut lähtöjärjestelyjen kanssa. Mieleen on välillä jo meinannut hiipiä epäilys koko reissun toteutumisesta. Venäjän suunnalta oli aluksi hieman hidasta saada tietoa opiskeluohjelmasta ja majapaikoista. Sitten kun ne alkoivat pikkuhiljaa seljetä, niin junalippua ostamaan ees ja taas ja tietysti sitä ennen kaikki kutsut ja viisumit. Ja välillä nettiyhteydet eivät pelaa ja kielimuuriinkin törmäsimme heti kättelyssä. Eli vaikuttaisi että ihan oikea seikkailu on tulossa 🙂

Ja kesähän sitten pitäisi viettää 1500 kilometriä itään päin syvällä Venäjän sydämessä. Mutta kun kaikki on yhä vieläkin epämääräistä, puolen vuoden viestittelyn jälkeenkin, niin en laita siitä tässä tämän enempää. Voihan se olla ettei se toteudukkaan. Olen aikapäivää sitten jo päättänyt olla stressaamatta. Otan seikkailun kannalta.

Mutta Hiphei kun jännittää nyt! 

Jatkoa seuraa, jos saan nettiyhteydet pelaamaan! До свидания! 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube